Huh heinäkuun hellettä

Pihan tämän kesän uusi kukka vihdoin pääsi loistamaaan

Kesäkuun kylmyydessä ja sateessa ei uudet kukat avautuneet, mutta nyt loistaa kukka kuin aurinko. Vettä kun ei sada, sitä on sitten järvestä kukille kannettava ja annettava.
Perhosbaari ei ole ollut niin suosittu kuin viime kesänä. Mutta ehkä vielä, kesäähän on jäljellä.

Ritariperhosen toukka

Nyt voi melkein sanoa, että ei kohen koskaan. Kesäkuussa piti kunnon vaatetta laittaa, että tarkeni, nyt sitten on niin kuuma, että ei tiedä missä jaksaisi olla. Vesikään ei paljon vilvoita, 25 astetta ja ehkä jo enemmänkin, en jaksa mitata.
Koirat etsii varjoisia paikkoja.

Halla sai vieraaksi piipahtaneen mäyräkoiran kaverikseen uimaan. Hukkaa ei saa uimaan, hyvä jos varpaansa kastaa.

Kokeiltiin miten mäyräkoira pelaa älypeliä. Sitä ei kiinostanut yhtään! Hukan pelihalut meni alussa, kun naurettiin sille sen yrittäessä hampaillaan väkisin nostaa nappuloita. 

Halla katseli kärsimättämänä vieressä, että minä pelaan, minä osaan. Annettiin Hallan näyttää, jospa siitä innostuisi mäyriskin. Ei mitään intoa. Hallalta kyllä intoa riittää. Tajuaa nopeasti vetää tassulla, jos kuonolla työntö ei heti tuota tulosta. Pari kolme peliä vain kerrallaan ja harvakselaan on annettu Hallan pelata.

Innokas pelaaja

Meistä ei tule peliriippuvaisia

Hukka halittavana

Perttulin punainen tupa ja kesätyttö

Soutelemassa

Sommelon lomassa piilokojussa

"taiteellinen" kuvani ahman ja suden kohtaamisesta.

Olin viime viikkolla Kuhmossa Musiikkijuhla Sommelosta nauttimassa. Yksi tapahtuman teemoista oli karhu. Teemaan liittyen oli monenlaista tapahtumaa lasten Nallekarhun Matkassa retkestä Karhuretkeen Kuikan kämpälle ja paljon muuta, karhuseminaarista karhu aiheisiin runolauluihin. Itse karhu sanasta on vaikka kuinka monta ilmaisua. Karhuseminaarissa mukanani ollut 9 vuotias poika kuunteli intensiivisesti esitelmöitsijöitä. Piti kolme kertaa hoputtaa häntä kesken esitelmien lähteä viemään pikkusiskonsa nallekarhu retken loputtua lapsiparkkiin. (Kun en tietenkään itsekään malttanut lähteä.) Aiheina oli karhunkaataja/karhunmetsästys, karhunmetsästykseen liittyvät runot ja loitsut sekä piilokojumatkailu.

Huipentumana oli mahdollisuus osallistua  Piilokojuretkelle Kuikan kämpälle.

Hyvä että edellisyönä pystyin nukkumaan, kun olin niin täpinöissäni päästessäni pitkään haaveilemalleni mahdollisuudelle nähdä karhu. Karhu on varmaan minut montakin kertaa nähnyt, vaikka toisinpäin näköhavaintoa ei ole, ainoastaan jälkiä. Vaelluksillani karhun jalan painalluksen olen nähnyt, raavittuja puita ja oletettavasti jätöksenkin.

Meitä oli 7 hengen porukka + taksikuski ja opas petoyrittäjä-luontokuvaaja Lassi Rautiainen lähdössä retkelle. Kuikan Kämpällä ensin syötiin ja kuunneltiin käyttäytymisohjeet.
Piilokojuja suoaukion reunalla oli muutamia, joista isoimpaan "luxus-kojuun" meistä meni osa, osa erillisiin pikkukojuihin.

Eläinten katselukoju sieltä paraasta päästä.

Ilma oli ollu kylmää ja sateista. Nyt ei tuntunut yhtään kylmältä, liekö sitten kaikki innosta kuumia lämmittäen kojun, että ikkunatkin välillä huurtui. Väillä tuuli toi pilviä ja jonkin sadepisaran, sitten kauniisti aurinko valaisi maisemaa ennen auringon laskua.

Heti kojulle mentyä pari merikotkaa istui kelon oksilla. Lokkeja, korppeja ja muita lintuja myös, ainakin 11 lajia, vaikka Rautiaista ei lasketa.

Merikotka

Minullahan ei ollut mitään pitkän putken kameraa. Minulle oli tärkeintä näkeminen ja aistiminen luontoon ja eläimiin. Silti sitä tietysti räpsi kuvia kädet täristen, jalustakin olisi ollut, vaan ei tietenkään mukana.

Meille sommelolaisille oli räätälöity versio, joka ei ollut koko yön kököttelyä. Joku siinä mennessä autossa silti mietti, miten sitä aika kuluu istuen 4 tuntia vain ulos tuijottaen. Hyvinhän se kului! Vaikka pikku kuorsaus kerran jostain kuului. Vaikeuksia oli vain pitää innostunut ääni kuiskauksena, kun sivuikkunan lähellä olevat vilaukselta näkivät ahman. Minäkin sen erotin ja tunnistin paljaalla silmällä. Ahma on helppo tunnistaa, jos sen on nähnyt. Luonnossakin olen kerran nähnyt, tosin kaukaa enkä silloin heti tajunnutkaan sitä ahmaksi. Yöllä kerran ajaessani Lapista ahma pomppaili kaukana edessä tien yli.

Kello alkoi uhkaavasti lähestyä poislähdön aikaa. Sitten se tuli. Ei karhu, mutta ahma palasi. Sen touhuja ja liikkeitä saimme pitkään seurata. Siinä ei sitten tiennyt, kiikaroiko, katsooko paljain silmin vai kuvaako. Kaikkia kädet innosta täristen tehtiin. Vaan ei ollut kyllästynyt vuosikymmeniä eläimiä kuvannut luontokuvaaja Lassi Rautiainenkaan ahman kuvaamiseen ja katseluun. Häneltä saimme samalla pedoista ja niiden käyttäytymisestä mielenkiintoista tietoa.

Ahman vielä ollessa paikalla, ilmestyi toisesta suunnasta susi, "Perseenpurija" nimeltään (luontokuvaajan antama nimi). Oli huikeaa seurata niiden kohtaamista, susi tarkkaili välillä ahmaa maassa pitkällään. Vaani sen näköisenä, kuin minun Halla-koirani postinhakureissulla välillä Hukkaa.

Mutta susi ei hyökännyt ahman kimppuun. Olivatko "ystäviä" tai sitten suomaasto oli liian pehmeää kovaan menoon suden jalan alla. Metsäisellä maalla ahmalla on turva, kun on puita johon kiivetä.

Kun ahma poistui, kohta perässään susi, vielä jonkin aikaa yli aikamme olimme kojuissa. Eikä pois kyllä olisi malttanut lähteäkään. Karhua emme sitten nähneet, mutta hieno oli kokemus ahmasta ja sudesta! Ahmahan on vielä paljon harvinaisempi kuin karhu.

Yölläkin vielä unessa näin suden. Polte iski, että vielä on päästävä joku kerta uudelleen ja koko yöksi tai useammaksi. Kun seuraavana päivänä kuulin, että kohta meidän lähtömme jälkeen olivat ahma ja susi palanneet sekä kaksi nallea, niin mielessäni pyöritin ajatusta heti uudesta yöstä. Se ei ehkä toteudu tänä kesänä, mutta nyt tuli aivan pakkomielle, että elämässäni vielä karhun haluan nähdä!

Eläkkeelle jäädessäni aikoinaan työkaverit kysyivät, mitä haluaisin lähtiäislahjaksi, niin sanoin haluavani nähdä karhun. Vastaus tuli, että sehän me tiedetään, mutta ei se järjesty. Sitten sain puisen karhun, jonka vein Lapin mökkini pihaan, karhu teema oli muutenkin läksiäisissänikin silloin vahvasti esillä. Elävään karhuun on ollut tyytyminen Ähtärissä ja Ranualla. Varmaan se Korkeasaaressakin on tullut nähtyä. Mutta luonnossa, se pitää vielä kokea!

Kuhmon karhuihin tällä kertää oli tyytyminen Kuhmo-talon pihalta rannassa.

Kuhmon karhut 

Sommelon musiikkitarjontaa oli paljon. Lapsille erityisen paljon tapahtumia ja vielä koko heinäkuun ajan. Aika meni nopeasti siirtyessä tapahtumasta ja konsertista toiseen. Suuri osa oli aivan ilmaisia.

Vähän ehkä haittasi sateinen sää, mutta silloin ulkotapahtumat siirtyivät Kuhmo-talon eri tiloihin.

Meijän Pajo Karjalan Tasavallasta esiintymässä torikahvilla.

Yksi Sommelon teemoista oli Euroopan syrjäkylät. Aika syrjäkylä on Kuhmo, hieno matkailu kylä. Mutta mitä se olisi ilman Kuhmo-taloa ja karhuja sekä muita petoja? Onneksi asenteet kulttuuriin sekä petoihin on muuttunut. Siis eläviin petoihin, kaunis luonto lisänä. Kyllä suosittelen lomailua Kuhmossa. Jos ei innosta kyhjöttää kojussa jossain "jumalan selän takana", löytyy Kuhmosta muutakin.

Itse ensi kertaa matkailin 70-luvulla silloin 6-vuotiaan tyttären kanssa kaksin. Luonto oli kaunista silloinkin.    
Vielä palaan, ainakin karhua katsomaan.