Karhua katsomassa

Karhu hätistelee sutta kaemma.

Nyt se sitten on toteutunut, haaveeni villin karhun näkemisestä. Yön kokemus piilokojulla Kuhmossa oli aivan upea. Hädin tuskin olimme saaneet kojuun levitettyä eväitämme, kaukoputkea, kameraa, kun jo metsän reunassa näkyi iso tumma karhu. Karhu nousi välillä puuta vasten, sitten jatkoi rauhallista kulkuaan ja meni takaisin metsän siimekseen. Tämä iso karhu ei tullut valokuvaus etäisyydelle, ainakaan meidän tavallisten kameroiden. Myöhemmin tullut myöskin tumma karhu ei luultavasti ollut sama, koska oli pienempi. Karhu kävi aterialla. Lähelle hiipivää sutta hätisti välillä kauemmaksi.

Susi hiipii takaisin ateriaa jakamaan.

Vaalea karhu nousi takajaloilleen nuuskimaan.

Paikalle saapui vaaleampi edellistä isompi karhu, joka ei käynyt syömässä. Tämä sitten hätisteli tummaa pois paikalta. vähän aikaa juostiin peräkanaa. Nyt oli yhtäaikaa paikalla merikotka, susi ja kaksi karhua. Ihastuksissamme seurasimme luonnon näytelmää ikkunasta. Vaalea karhu tuli kojua kohti hitaasti, nosti sitten nenäänsä ja nousi seisomaan haistellen tarkasti, ehkä haistoi ihmiset. Rauhallisesti löntysteli metsän reunaan. Karhu kävi niin lähellä, että kuulimme hengityksen äänen, märän suon lotinan tassujen alla. Hienoimminkin kuvattu luontoelokuva jää toiseksi, kun pystyy kaikilla aisteillaan kokemaan, olemaan kuin siellä sisällä. Tunnet, kuulet, haistat, näet kaiken. Korpit, lokit, muut linnut, tuulen ja koko luonnon yhdessä.
Valokuvia otettiin välillä muistoksi vain, tärkeintä oli kokea eläinten luontainen lähellä olo. Aivan mahtavaa! Vaikka kotimatkalla tuli mieleen, että olisi nyt pitänyt joku videon pätkä ottaa, että olisi voinut jälkeen päin vielä hehkutella. Mutta toivottavasti säilyvät pääni kovalevyssä.
Susien hauskaa näytelmää saatiin vielä ennen puolta yötä seurata. Valoa alkoi olla vähemmän ja näytelmä niin hauskaa, että ei tullut kuvattua niitä ollenkaan.
Ensin paikalla oli yksi susi, joka sitten valpastui, alkoi vaania. Taas aivan kuin Halla Hukkaa. Sitten susi otti juoksun. Vastaan tulee vaalea, lähes valkoinen ja harmaa susi. Sudet ovat selvästi tuttuja toisilleen. Vaalean ruskea alistuu vastaan tuleville, harmaan kanssa lähtee rinnakkain kulkemaan, valkoisen ison suden perässä. Välillä se työntää päänsä suossa olevaan vesivanaan ja päristelee. Ehkä itikat kiusaa ja niitä yrittää karkottaa. Vielä joukkoon tulee tummemman ruskea susi. Kaikki ovat kavereita, hännät huiskivat. Todellakin susilla on ihan samoja liikkeitä, eleitä ja käytöstä kuin koirillani. Vai onko se toisinpäin? Vaaniminen, juoksu kohti ja leikittely oli hauskaa katsomista.
Aamulla 4.30 vielä viimeisen kerran yksi susi kävi suolla.

Korppeja laskin puissa samaan aikaan olevan 42 ainakin. Merikotka istui moneen otteeseen kelossa, lokit siihen hyökkäilivät aamun tunteina. Lokkeja myös oli paljon aamuyön tunteina. Yön aikana paikalla havaisemamme linnut: Korppi, peipponen, haarapääsky, merikotka, västäräkki, käpytikka, varis, selkälokki, kalalokki, naurulokki, harmaalokki, harakka, käki, laulurastas.

Piilokojusta aamulla lähtö.

Yöllä sateli ja aamulla oikein reippaastikin. Silti valvoimme koko yön, välillä hijaisempina hetkinä toinen vuorollaan yritti torkkua. Luonnossa oli kyllä kaiken aikaa seurattavaa. Pääskysellä pesä pressun alla, lähes taukoamatta sinne poikasille ruokaa tuotiin.

käpytikka.

Kuhmon viikkoomme kuului myös Musiikkijuhla Sommelo. Avajaiset sateisen sään takia olivat sisällä Kuhmo-talossa. Halla oli mukana, ei sisällä, vaan talon takana, josta ikkunasta sen näimme.

Halla istuu odottamassa.

Vietnamilaista kansanmusiikki.

Sommelon tapahtumia ja konsertteja on myös Vienan Karjalassa. Ohjelmissa monen laista, konsertteja, kursseja, seminaareja, toritapahtumia, lapsille paljon omaa ohjelmaa. Yhdessäkin lasten konsertissa oli todella paljon aivan pieniä lapsia, jotka keskittyneesti ja osallistuenkin seurasivat noin tunnin pitkää esitystä. Kun esiintyjät tulivat esiin, koko salin iso lapsijoukko hiljeni seuraamaan "Kalevalaista ensiapulaukkua".
Meillä oli asuntona omakotitalo, josta oli lyhyt matka kävellä kaikkialle. Koiratarha oli pihalla vähän villiintyneen kasvillisuuden keskellä. Hallalle tutut lapset olivat vastassa, kun vähän myöhemmin saavuimme asunnolle. Metsikköäkin oli lähellä, että kakkalenkitkin helposti onnistuivat. Kylän raitilla kävely sujui, vaikka aluksi kyllä Hallaa kaikki jännitti, paljon uusia hajuja, ihmisiä ja vieraita koiria, liikennevaloja, pyöriä. Sellaiseen vilskeeseen ei ole niin tottunut. Suusta valui kuola ja vähän vartalon asento jännittyneenä. Mutta parin päivän jälkeen olo oli jo ihan rentoa. Torilla ja kahvilassa käynnit menivät hienosti. Paljon oli laitettu ulkopuolelle koiraparkkeja, mihin koiran voi laittaa kiinni. Hallan olo sujui hyvin vieraankin koiran ollessa lähellä parkissa. Yhden illan oli tarhassa, kun me kaikki olimme yhtäaikaa konsertissa. Tai siis piti olla. Kun toinen lapsista tuli ensimmäisenä talolle, Halla oli irti ja katoksessa oven edessä! Tarhan oven olimme laittaneet narulle kiinni, kun ei ollut hakaa. Ihan hiukan oli rakosella alhaalta sisäänpäin. Oliko hampaillaan raon vetänyt? Ja miten siitäkään oli mahtunut. Toisen kerran jätettiin tarhaan, kun läksimme iltapäivällä petokojulle. Lapset vein lapsiparkkiin ensin, josta äitinsä ne töidensä lomassa huolehti ja lapset menivät iltakonserttiin, jossa myös äitinsä esiintyi. Sieltä illalla palatessaan olivat tavanneet Hallan taas katoksesta samasta paikasta.
Nyt olimme laittaneet tarhan oven ylhäältä ja alhaalta narulla tiukasti, joten se pysyi kiinni. Tarhasta ei löytynyt mitään reikää eikä altakaivamista. Ainoa mahdollinen olisi pikkuruisen kopin katolta hyppääminen aidan yli. Joka sekin tuntui mahtottomalta ajatukselta. Arvoitukseksi jäi.
Lapset olivat kyllä kovasti innokkaita temputtamaan Hallaa ja rakensivat nurmikolle hyppyesteitä ja olivat Hallaa hyppyyttäneet. Olisiko siitä saanut rohkeutta hypätä?

Pihan koiratarha.

Lapset mielellään taluttivat Hallaa vuorollaan. Hyttysiä oli aika aika paljon. Vaatteilla siihen suojausta, kuten kylmään ilmaankin.

Me Hallan ja lasten kanssa sitten ajelimme Perttuliin, kun heidän äitinsä siirtyi Vienan puolelle ryhmäänsä viemään.
Perttulissa olikin sitten täysi helle. Lapset heti kirmasivat uimaan. Pistivät pian pystyyn myös Hallalle agility-radan.

Hukka tuotiin illalla kotiin. Hukka oli oikein hyvin viihtynyt hoidossaan. Ei ollut turhia haukkunut ja muutenkin ihan hyvin käyttäytynyt. Koirat siellä ovat tyttökoiria ja reviiri on heidän, joten Hukan ei siellä tarvinnut pitää "jöötä".
Seuraavana päivänän tuli lisää vilskettä Perttulin mäelle ja rantaan.

Ressu koko ajan haluaisi hakea rengasta vedestä.

Hukan sietokyky sitten taas ylittyi. Vahtimisvimma on kova ja haluaa pitää komennon itsellään. Aina jos jotain komennettiin, Hukka meni varmistamaan kiellon perille menon. Jos vaikka Nappia kiellettiin kaivamasta väärästä paikasta, Hukka meni heti sille ärähtämään. Viime kesänä vielä saatiin rauha maahan, kun laitettiin Ressu tarhaan. Nyt ei oikein mikään auttanut. Paimensi kovasti, että toiset koirat  eivät lähteneet metsään päin, mutta meidän ollessa sisällä syömässä, Hukka oli ajanut Ressun tietä pitkin pois, hyvin näytti tietävän, missä menee tontin raja. Kun huusin Ressua, Hukka ajoi sen takaisin. Oli laitettava Hukka tarhaan. Välillä Halla oli tarhassa ja Halla sisälläkin. Halla ei osallistunut rähinöintiin ollenkaan, usein meni makailemaan syrjään varjoon ja antoi toisten pitää ääntä. Ääntähän tuli toisiltakin kuin Hukalta, mutta ei agressiivista käyttäytymistä. Kun Hukka on oikein kiihdyksissään, siihen ei saa mitään kontaktia, se ei kuule mitään ja on valmiina käymään kiinni mihin vain. Kun vaihdettiin välillä, että Ressu on tarhassa, niin sekään ei auttanut. Hukka vihan vimmassa kiersi tarhaa. Kun lapsia juoksi siellä täällä, oli pelkona, että estää jonkun menemästä lähelle tarhaa. Eivät lapset ymmärrä ja muista leikeissään, kun ovat tottuneet luottamaan, että koirat ovat kiltttejä. Laitoin Hukan kiinni kauemma, mutta ei päästänyt minua pois käymättä kii. No, eihän se täysillä pure, vaan näykkäsee, mutta kipeästi sekin tuntui. Enää ei riitä, että vahtii Hallaa toisilta koirilta. Minä en saanut yhtään puhua Ressulle tai katsoa Ressua, kun Hukka ärähti.

Aamun postireissulle ei voinut Hukkaa ottaa.

Ylen innokas koirahoitaja.

Olemmeko Hukasta tehneet liian kovan vahtikoiran? Tänne maalle muuttaessani palkitsin aina huomioimalla, kun ilmoitti jostain. Ja jos olemme paikalla, niin ei kyllä yllättäen juuri pääse ketään tulemaan. Vapaasti kyllä roskien tyhjentäjä tai muu asiallinen kävijä saa tulla ja lähteä.
Luennetestissä minulle vähän alentuvaan sävyyn sanoittiin, että Hukasta ei kyllä puolustajaksi ole. Sitä testiä missä uhattiin, mitä en saanut katsoa, Hukka oli viimeiseen asti vain väistellyt. Mieluummin meneekin karkuun kun käy päälle. Mutta nyt näyttää, että voi toisinkin tehdä.
Jos olisimme aina vain kotona ja vain tutuissa paikoissa käyden, elämä hyvin sujuisi. Nyt pitää vuorotella menoja, aina ottaa huomioon, onko mahdollista kohdata muita koiria. Vältettävä yhdessä kulkemista molempien koirien kanssa yhtäaikaa.

Sain neuvoksi, että kanalasta laitettaisi turva- ja olopaikka Hukalle, kun on tulossa härdelliä. Mutta se on vähän suuri töinen urakka, kun täällä tätä hommaa on niin paljon. Katon korjaaminen ei käden käänteessä käy. Lisäksi vähän epäilemme, kuinka saadaan siitä tarpeeksi miellyttävä paikka Hukalle.
Sitten toinen neuvo oli kuonokoppa, johon totutetaan. Silloin minäkin pystyn olemaan jännittämättä vastaan tulevaa tilannetta, kun ei ainakaan pysty mitään puremaan.
Niinpä käytiinkin lasten kanssa heti ostamassa kuonokoppa. Löytyi musta, joka ei heti herätä huomiota, tuntui sopivalta. Hukka antoi hyvin sitä kaupassa sovittaa. Nyt olemme alkaneet sen pitämistä harjoitella. Ensin piti sisällä vähän aikaa, kun maha ei ollut täysi, niin kelpasi palkinnoksi lihapulla. Sitten tänä aamuna ulkona ennen aamiasita pidettiin koppaa vähän pitempään ja useampi lihapulla.
Hyvin tähän saakka on sujunut. Haukkukin siinä onnistui, kun korppi lensi yli, niin ei siitä ahdistunut.

Hukalla kokeillaan kuonokoppaa.