Pihan elämää pakkaspäivänä

Pitkän suojakelin jälkeen tänään rävähti oikein reipas reilu parinkymmenen pakkanen. Aamu- ja iltapäivälenkkejä se ei estä, mutta pitempi hiihto- tai potkuri lenkki jää väliin. Päivä kuluu nopeasti kutoen villapaitaa ja seuraillen ikkunasta pihan elämää.

Rasvapötikkä oli pudonnut oksalta ja siihen tuli paljon ruokailijoita. Alku hämmingin jälkeen sovussa syöminen sujui. Kun menin rasvaa laittamaan oksaan takaisin, lapintiainen tuli melkein käteen. Kuukkeli tulee aivan helposti kädestä ottamaan, varmaan pian tulisi tiainenkin.

Orava huomasi heti, että onkin tästä helpompi syödä. Talipalloja syö roikkumalla pää alspäin, että ensin   näytti kuin jokin nahka roikkuisi oksalla.

Pakkanen teki hyvää kovettamalla suojakelillä värkkäämäni luminallen. Päälaelle tulee kynttilä lumipallojen keskelle.

Välillä tunnen pistoksen, kun vain olen koirien kanssa niitä sen kummemmin treenailematta. Vaikka ennen Hukan kotiin tuloa olin suunnitellut opettavani sille ties mitä kaikkea. Aluksi kyllä jälkeä harrastettiin Hukan kanssa. Kovasti leikittiin piilosilla oloa ja koirakirjoja pikku hiljaa ilmestyi hyllyyni, joita lueskelin moneen kertaan. Ja edelleenkin luen, mutta jotenkin vain on mennyt niin, että nyt oikeastaan vain asun koirien kanssa ja ne kulkee siinä arjessa mukana.

Sitten tulee onneksi hetkiä, kuten eilen hiihtäessäni Hallan kanssa omia latuja, että aika hyvää koiran elämää tällainenkin on. Kun ei ole sesonki eikä ole tunkua samoillessa, saa Halla olla suurimman osan retkestä vapaana. Saa haistella ja tutkia monia jälkiä lumessa, napsia jäniksen jättämiä papanoita. Ne on Hallan herkkuja. Ovathan ne ihan koiran ruokanappuloiden näköisiäkin. Halla pysyy hyvin ihan lähietäisyydellä. Siihen auttaa taskussani olevat herkkupalat ja upottava lumikin. Kun on mukana vain yksi koira, sen käyttäytymistä pystyy paremmin tarkkailemaan. Eikä myöskään Halla saa tukea Hukalta, kun yhdessä ovat rohkeampia ja herkemmin "huono kuuloisia". Eilisellä hiihtoretkellä nähtiin taas metso. Uskon, että myös Halla nauttii näiden eläinten näkemisestä ja tarkkailusta, vaikka varmaan sitä harmittaa joskus kielto perään lähtemisestä. Kun yksi ilta lenkillä seurattiin kahta teeriä puussa, Halla olisi vaikka kuinka kauan istunut siinä niitä katsellen.

Aivan upea vaaleanpunainen taivas eilisellä hiihtoretkellä tunturin takana! Mahtavia revontulia on nyt myös esiintynyt. En tiedä onko koirat innostuneita taivaan väreistä, mutta korkeilla paikoilla aivan selvästi nauttivat ympärillä avautuvasta näkymästä.