Kesän viimeisiä päiviä

Ritariperhosen toukka

Horsmakiitäjän toukka

Luonnon pieniä ihmetyksen aiheita ovat nämäkin toukat. Kuinka kaunis ritariperhonen toukasta vielä muodostuu, kun nyt sitä tuskin kasvien varsilta ja lehdiltä erottaa.

Päivän päästä ollaan syyskuussa, kotipiha on vielä tulvillaan kesäistä kauneutta.

Kun kiertelin pihalla ja kuvailin kukkia ja perhosia, koirat tulivat joka paikkaan perässä tutkimaan, että mitä oikein etsit. Juuri kun olin nappaamassa perhosesta kuvan, toinen jo työnsi nenänsä siihen ja perhonen lehahti kauemma. Välillä Halla asettautui linssiluteena kukkien viereen.

Mies rakenteli perhosbaarin pöytiä sinne tänne pihaan. Perhosia ilmestyikin niihin monia, neitoperhosia taisi olla yhtäaikaa ainakin kuusi. Hallaa myös kovasti kiinnosti baarin pöytä, jossa surisi myös mehiläisiä, yöllä siellä vieraili yökkösiä.

Halla yrittää pompulla ylettyä perhosten pöytään.

Neitoperhonen

Suruvaippa

Pellon pientareella aistii jo kesän olevan lopuillaan. Kuten myös illan tunteina korvillaan, sorsastajat paukuttelevat iltalennolta saaliin toivossa. En vain saata ymmärtää, kuinka pystyvät iltahämärissä, melkeinpä jo pimeässä, tunnistamaan oikeat lajit. Vai onko se niin, kuin eräs puoliksi vitsinä kertoi, että kun lintu putoo, höyhenistä tarkistetaan lintukirjan kanssa, mikäs sorsalaji tämä nyt onkaan.

Keltaista kaurapeltoa

Hallan kotimatka Raattamasta oli sujunut hienosti puolikkaalla pahoinvointilääkkeellä. Ihan aluksi oli hiukan leukoja väyskyttänyt, mutta ei vaahdonnut eikä oksentanut koko matkalla. Halla oli takapenkillä  suuren osan ajasta istunut ja katsellut penkkien välistä eteen ulos!
Kaverukset olivat usein käyneet autolla Pallasjärvellä uistelemassa ja samalla uimassa. Näin Halla pääsi usein lyhyelle automatkalle, jonka määränpäässä oli aina jotain kivaa.

Halla uimassa Pallasjärvellä (puhelinkuva).