perjantai 30. elokuuta 2013

Hallan operaaatiio ja koirakavereita

Hallan uusi sadetakki
Pitkien pohdintojen jälkeen päätimme steriloida Hallan. Se tehtiin tähystämällä Keski-Suomen eläinkilinikalla Palokassa, munasarjat poistettiin.
Klinikalla paikat ja hoito on hyvää ja eläinasiakkaita kohdellaan erinomaisesti. Luulenpa, että monin verroin paremmin on siellä kaikki kuin vaikkapa ihmisillä monissa hoitolaitoiksissa ja vastaavissa.
Pitkään emmin, vaikka tarkoitus ei olekaan pentuja Hallalla teettää.
Nyt olemme tyytyväisiä. Ei ainakaan vielä ole Hallan persoonassa mitään muutosta. Sama entinen Vilpertti on.
Toipuminen on ollut nopeaa ja piti kovasti pidätellä, että ei liian aikaisin lähde reuhaamaan. Vatsassa vain pari pikkusta haavaa, jotka suljettiin ihonalaisin tikein, eikä poistettavia tikkejä ollut.
Ei mitään kaulureita laitettu, vaan trikoopuku päälle estämään, että ei nuole itseään, eikä varsinkaan Hukka ala "hoitamaan". Sillä kun on tapana kuivatakin Hukka aina uinnin jälkeen.
Halla hyvin soputui pukuunsa, kun oli pissahätä, jalat vain haalarista pois ja puku muuttui mekoksi ja helmaa kääntämällä ylös asia hoitui. Ompelin sadetakin, että puku ja maha ei kastu, kun sattui silloin muutamia sadekuuroja. Halla ei ole pukemisesta moksiskaan. On niin tottunut ja tykkää, kun sitä käännellään ja väännellään. Että pukua on vielä pidetty öisin yöpukuna, kun nukkuu siinä niin tyytyväisenä ja rauhallisena. Ompelin pukuun toisen "käden"hihan, kun tiputuskohtaan, josta karvat ajeltu, pääsi huomaamatta nuolemaan ja se alkoi ensin vähän punehtua. Rupesiko sänki kutittamaan, vai vain oudolta tuntui karvaton laikku. Pidettiin vielä päivisin valjaisiin kiinnitettyä hihaa, että pääsi sitten kunnolla parantumaan, eikä tullut tapaa nuoleskella.

Halla heti operaatiion jälkeen kotona terassilla puoli uneessa.

Hukka ihmetttelee Hallan pukua.

Lääkäri sanoi Hallan olevan vähän pyöreän sorttisen ja ruoka-annoksista on pudotettava heti kolmannes pois, että ei ala lihomaan, kun hormoonitoiminta muuttuu. Se tehtiin ja paino on nyt pysynyt ihan samana. Hukan painosta ei tarvitse huolehtia. Hukka pitää siitä itse huolen ja on koko ajan komean solakkana pysynyt. Pitää itse silloin tällöin pikkupaaston jättämällä aamiasen syömättä. Halla ei ole vielä koskaan tehnyt niin! jos saisi, niin vetäisi vielä Hukankin ruoat ja usein ennättikin syödä Hukan jämät, jos Hukalle ei maistunut. Molemmat koirat painavat saman verran ja ovat aiemmin saaneetkin samankokoiset annokset. Vaikka Hukka on kookkaampi muuten.

Kesä on ollut aivan ihana, oikein kunnon vanhan ajan kesä! Aurinkoista ja lämmintä, sadetta sopivasti välillä. Töitä ja tekemistä maalla paljon. Vieraita on käynyt ja lapsia ollut silloin tällöin.
Mutta on myös koirat saaneet koiravieraita.

Nappi ja Halla istumassa, Hukka vahtimassa.

Pari uroskoiraa oli vierailulla ja kaikki sujui ihmeen hyvin alkuhämmingin jälkeen. Haukkua oli toisinaan paljon. Välillä aivan hiljaistakin, vaikka pihassa pyöri lapsia ja neljä koiraa. Kukaan ei lähtenyt karkuteille, myös koirakaverit pysyivät pihassa.


Nappi kahlailee, Hukka juuri uskaltaa vähän varpaita kastelle, Ressu odottaa, että rengas lentää.

Hukalla oli jonkin verran tressaavaa, kun oli kova työ vahtia Hallaa. Varsinkin Ressusta, joka on voimakkaan urosmainen koira. Jos Ressu oli Hallan lähelle, Hukka meni heti siihen väliin. Napista Hukka ei niinkään ollut huolissaan. Nappi on nallemainen rauhallinen koira, jonka mieliharrastus on kaivaminen. Siihen täällä oli hyvät mahdollisuudet.
Kuten myös Ressun lempiharrastukseen, uimalla noutamiseen. Koko ajan oli kärttämässä, että joku vain lähtisi rannalle. Oli valmiina saunapolulla tarkkaillen, kenet saisi mukaan. Tai jos kukaan ei tullut, meni yksin rannalle ja laiturille, nautti veden äärellä. Vasten tahtoen lähti lenkille ja kiire oli takaisin rantaan.
Ressun paratiisi on järvi ja ranta.


Ressu

Toiset koirat haukulla innostivat Ressua,  eivät kilpaan mukaan lähteneet. Halla niin innolla haukkui ja kurkkotteli laiturilta, että kerran molskahti pää edellä vahingossa sukeltaen komeasti. Hämillään sitten ui rantaan ja jonkin aikaa visusti pysytteli vähän kauempana.