sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

sireenien aikaan valkeaan...

Sireenit ovat kukkineet nyt oikein komeasti. Unkarin sireenin kukinta alkamassa juuri. Juhannusruusu nupuilla, muutama kukka auki. Toiset pistokkaat kunnolla juurtuivat ja nyt pensas jo näyttää kotiutuneen ja kukkia tulee paljon. Mikä sitten on viileän ja sateisen kesän vaikutusta, mikä jostain muusta johtuvaa. Pihlajaperhosia ei vielä yhtään näkynyt, kun tähän aikaan niitä jo isoja ryhmiä tavallisesti. Tänään näkyi pihalla aurora-, lanttu-, sitruunaperhonen ja tummapapurikko.
Hyttysiä ja mäkäräisiä on ihan riittävästi! Ja punkkeja! Jommastakummasta koirasta lähes päivittäin löytyy punkki.

Tänään poikkeuksellisen aurinkoinen ja kaunis päivä. Tosin aamu oli harmaa ja pientä sadetta on tänäänkin ollut. Jokohan alkaa olla sellaiset kelit, että villapaitaa ei tarvitse aina vetää päälle?
Ulkokeittiö on saatu lähes valmiiksi. Juhannuksena toi helpotusta ulkona kokkailuun ja letunpaistoon. Ei tarvinnut lettuja paistaa ulkotulella sateenvarjon alla. Niinkin on joskus tehty.
Tänään tässä ei vielä koirien lepoa katkaissut ruoan tuoksu. Halla köllöttää pöydän alla varjossa, Hukka nauttii auringonpaisteesta nurmikolla. Kun tuoksu voimistui, koirat siirtyivät lähemmäksi makailemaan ja odottamaan, koska on heidän vuoronsa herkutella. Hukka aamulla jättikin taas ruoan väliin. Se on jo vähän kyllästynyt ainaiseen kuhaan. Loheen ei ole kyllä vielä kyllästynyt. Vaikka eipä sitä niin usein saakaan kuin kuhaa, jota on aika mukavasti tullut. Ehkä se on vielä viileänä pysyvän veden hyvä puoli?

Juostessa ei kylmä ilmakaan paljon haittaa.
Kokon sai turvallisin mielin sytyttää. Jatkuvasti on ollut kovia tuulia, mutta eipä onneksi juhannusaaton iltana tuullut. Mutta kylmää oli. Ja koko ensimmäinen juhannuspäivä satoi vettä.
Veneestä näkyy muitakin kuin oman rannan kokko. Hukka katselee myös kauempaa. Vesi on korkealla ja kiinteä laituri vielä veden alla nytkin.

Kokko syttyi ja paloi hyvin.

Bella ja Hukka.
Hukka on ollut oikein kiltti! Emme ole yhtäaikaa nyt ottaneet koiria mukaan ja pitemillä lenkilläkin koiria käytetty vuoronperään. Hukan ei ole tarvinnut vahtia Hallaa toisilta koirilta, jos se sitä tressaa, kuten myös kiinni olo. Hukka on käyttäytynyt aivan hvyin. Meillä koiravieraan käydessä laitettiin Halla tarhaan, niin kaikki sujui hyvin. Paitsi tietysti Halla haukkui ja pahoitti vähän mielensä. Sitten vuorostaan Hukka joutui myös tarhaan, Halla sai olla vieraan kanssa. Sillä tavoin kaikki sujui oikein hyvin.
Halla ja Bella.
Juhannuksen aikoihin kävelylenkkillä jakaannuttiin kahteen, minä jatkoin lapsenlapsen ja Hallan kanssa, kun Hukka isännän kanssa kääntyi takaisin. Tällä kotitiellä koirat ovat viimeisen kilometrin aina irti. Niin oli nytkin, kun mökiltä oli lähtenyt myös kävelylle koira irti isäntänsä kanssa. Hukan ikäinen saksanpaimentyttö. Koira tuli Hukalle yllättäen vastaan, niin Hukka pelästyi, otti vauhdin ja juoksi  karkuun kotipihaan, toinen koira perässä. Kaukana saunapolulla sitten Hukka uskalsi sieltä haukkua. Kun toinen koira oli laitettu kiinni, Hukkaa sai kovasti houkutella tervehtimään. Oikein matalana hiipien lopulta uskalsi tulla.
Vähän olisi naurattanut, että siinäkö se meidän rähisevä koira.
Kun me tultiin Hallan kanssa ja sama koira isäntänsä kanssa tuli meidän perässä, Halla ryntäsi koiran luo, joka oli nyt kiinni. Ensi nenänvaihtojen jälkeen koira ärähti Hallalle, niin Halla meinasi, että kyllä täältä pesee myös, ei pelota!
Meidän koirat pihalla ja mökin koira pihallaan, kaikki irti ja kaikki pysyvät ihan hienosti omilla alueillaan.
Halla kävi lasten kanssa uimassa.

Sitten meni Hukan luo kuivattavaksi.
Ja Hukkahan kuivaa!
 
Huomenna lähdemme Kuhmoon Sommeloon. Yksi yö vietetään petokujalla. Toivon hartaasti näkeväni nyt karhun. Se on minun elämänhaaveeni. Halla pääsee mukaan (mutta ei petokojulle).
Hukkaa ei uskalleta ottaa mukaan. Vaikka asuntona on mukavasti omakotitalo lähellä Kuhmotaloa.
Liian tressaavaa Hukalle (ja siten myös meille). Hukka menee tyttären perheen luo, siellä on hevosia, vuohia, kanoja… Hukka kyllä haluaisi olla aina vain Perttulissa. Mutta mahdotonta järjestää hoito niin.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Supikoira

Supikoira
Pari päivää sitten läksimme kävelylle koirat edellä. Ei kaus kotipihasta menty, kun Hukka alkoi haukkua, johon Hallakin yhtyi. Sitten kuului huutoa. Ketään ei näkynyt. Komennettiin koirat luokse ja laitettiin kiinni. Läksin Hallan kanssa katsomaan lähempää. Huudon päästäjä ei ollut kuka, vaan mikä. Supikoira pesästään työnsi päätään ja rääkyi kuin vihainen, pelästynyt ihminen.
Hukka hermona puri risuja ja keppejä palasiksi (harvoilla hampaillaan). Ei sietänyt sitä, että Halla ja minä mentiin lähelle. Se aina omii kaikki ensin näkemänsä itselle. Vaikka ei lähelle uskalla mennä, ei halua toistenkaan menevän. Yhden kuvan ainoastaan heti sain, Halla rimpuili ja kamera heilui ja putosi välillä. Toinen supi luikki jostain takaa karkuun. Niillä oli varmaan poikaset pesässä, joita toinen suojeli. Aiemmin olen supikoiria nähnyt autolla ajaessa ja silloinkin useimmin jo henkensä menettäneenä tienposkella. Hienoa nähdä se omassa elinympäristössään. Vaikka vieraslajina se ei tervetullut naapuri olekaan. En tiedä onko sillä paljonkaan luontaisia vihollisia autoja ja ihmisiä lukuunottamatta. Ehkä ilves ja kettu. Niitä molempia täälläpäin on.
Supikoiran kohtaamista edeltävänä päivänä olin ajellut Hukan ja Hallan kanssa Raattamasta Perttuliin.

Hukka pääsi omalle mukavuusalueelleen. Ja on siitä kyllä nauttinut! Aiheeton, tai siis väärä rähinöinti on poissa. On niin kilttiä koiraa taas että. Iloinen ja reipas. Hukka on ollut aina herkkähaukkuinen.  Kyllä taitaa olla Hukalla vaiva korvien välissä. Näön heikentymistä olen ajatellut välillä. Tapojensa orja haluaa elellä rauhallista, tuttua ja turvallista koiranelämää poissa kaikesta vieraasta ja  uudesta ja oudosta. Kaupungin kaduilla kävelijäksi siitä ei enää olisi. Vaikka alussa kerrostalossa Hukan kanssa asuinkin, hyvin se sujui silloin. Ei välittänyt rapussa kulkijoista, pian oppi samassa rapussa asuvat paremmin kuin minä, postinjakajan, siivoojan. Linja-autollakin kuljettiin. Kaikkia koiria oli innokas tapaamaan, mutta vähemmän oli, joita sai tavata, kun alkoi kasvaa. Metsää oli vieressä pitkille kävelyille. Ja Lapissa oltiin pitkiä aikoja luonnossa liikkuen. Varmaan pikku pentuna olisi pitänyt tutustua paljon toisiin koiriin, eläimiin ja käydä eri paikoissa. Parissakin koirakoulussa yritin käydä, mutta ei me niissä oikein pärjätty.
Hallan kanssa aioin ottaa opikseni ja käydä kaupungilla ainakin kerran viikossa. Sekin kyllä jäi Hallan jatkuvaan oksenteluun autossa. Virheitä on tullut tehtyä ja tulee, niin se on.
Yksi Hukan mieluisimmista paikoista

Mielialastaan riippuen Hukka makailee tarhassa tai tarhan ulkopuolella ison koivun juurella, vähän miten aurinko paistaa. Mutta tarhassa olevaan mökkiin ei mene edes sateella, mökissä käy vain juomassa. Hallalla ei ole ahtaan paikan kammoa ja menee kyllä mökkiin, varsinkin sinne peränurkkaan, jos arvelee, että kohta lähdetään autolla johonkin.
Kauppa- ja asiontireissuille koirat eivät yleensä pääse mukaan. Hyvällä ilmalla jäävät ulos tarhaan, silloin ovi sinne laitetaan kiinni. Hukka tietää jo esimerkiksi siitä, mikä takki on päällä, tai jos kauppakassi otetaan käteen tai mistä lie tietääkin, että ei pääse mukaan. Menee itse tarhaan, ennen kuin sitä ennättää käskeä. Mutta jos arvaa meidän lähtevän sille mieluisaan kylään, on kyllä heti tulossa autolle. 
Molemmilla koirilla on omia mielipaikkojaan, mutta myös sellaisia, missä molemmat tykkäävät olla. Halla on usein kaivon kannella, jossa taas Hukka ei koskaan.
Aitan terassilla molemmat koirat viihtyvät, sinne Hukka menee sateella, jos ei pääse sisälle. Aitan terassilla Halla useimmin on on korikeinun alla, varsinkin jos istun tuolissa. Hukka taas ei mene minkäänlaisiin lokosiin.
Saunalle viettävän polun varrella Hukka makailee mielellään, siitä hyvä tarkkailla vesiliikennettä, näkee pihatielle ja vielä pihassa puuhastelevat. Läksin ottamaan hiljaa kuvaa Hukasta, kun makasi heinikon seassa, mutta heti korvat nousi näkyville, kun lähestyin.

Kun kuljin pihalla kamera kanssa, Hukka seurasi kiertelyäni rannassa ja omenapuiden luona, oli turhautuneen oloinen, kun sitä kuvailin. Kummastakin on vaikea saada nukkuvaa koiran kuvaa, niin että silmät ovat kiinni. Näyttävät nukkuvan ihan sikeästi ja vaikka kuinka hiljaa hipsin kuvaa ottamaan, vähintäin silmät aukeaa ennen kuin ennätän nappia painaa.
Pihalla vahtia pitää meillä huuhkajakin. Tikkoja ei ainakaan se ole estänyt naputtelemasta linnunpönttöihin varasteluaukkoja:

Omenapuissa on paljon kukkia. On niin tuulista ja kylmääkin, että miten käy pölyttäjien. Jonkin verran pörrääjiä on näkynyt.

Tuuli on ollut puuskaista, mutta kukkia on omenapuissa vielä jäljellä paljon. Tuulesta se ilo, että vie hyttyset, niitä on paljon. Niistä on taas ilo linnuille. Yhden kirjosiepon pesä on omenapuussa olevassa pöntössä, emo tiuhaan tahtiin vie poikasilleen syötävää. Sitä pystymme ikkunasta hyvin seuraamaan. Sireeni ei ole vielä kukassa, mutta pian ovat aukeamassa. Juhannuskokkoa alettu kasaamaan, juhannus jo ensi viikolla.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Linturetki Pipposuolle

Hiiripöllö
Toukokuun viimeisenä päivänä sunnuntaina tehtiin linturetki Pipposuolle. Oli mitä mainion retkeilyilma. Sopivasti aurinkoa ja tuulta, vaihtelevasti pilvistä.
Marastoon päin mennessä polun pitkospuut oli uusittu. Pipposuon pitkospuut ja merkinnät reitiltä poistettu, koska polkua ei ole tarkoitus enää käyttää. Harjulta lintutorni poistettu. Aiemmin oli jo kota ja huussi purettu. Huusit ja jäteastiat oli myös viety pois parkkialueelta, lahoamassa oleva pöytä oli vielä jätetty.
Että oli vähän vaikeuksia suolla ja ojien ylityksessä, joissa nyt paljon vettä.

Kulku on ohjattu nykyisin Hietajärvelle, jossa onkin hienot keittokota- ja muut rakennelmat.
Pipposuolla pitkospuut kerätty
Eväät söimme pikkumetsikössä ennen Punkaharjua. Siis harju, jossa oli lintutorni, on oikeasti kartan mukaan nimeltään Punkaharju. Kävellessämme vierestä riekko pakeni pesästään, jossa 6 munaa. Ei häiritty, nopeasti vain pesästä nappasin kuvan. Ainakin 3 riekkopariskuntaa tavattiin, harjulla yksi pari kulki edessämme jonkin matkaa. Uros vielä komeassa juhlapuvussaan.
Yriteltiin kaatuneen vanhan puun päältä kävellä Pippojoen yli, että oltas oikaistu autolle. Hukka ei uskaltanut (enkä minä). Alla virtaava vesi tuntui pelottavalta.
Mutta hyvä niin, olisi kohtaaminen hiiripöllön kanssa jäänyt havaitsematta. Oli tosi hienoa sitä seurata. 
Vaan olikohan pöllöstä hienoa seurata meitä? Tuskin.

Retken lintuhavainnot: Räystäspääsky, kuukkeli, urpiainen, leppälintu, pajulintu, liro, mustaviklo, telkkä, tavi, kapustarinta, pikkukuovi, käki kukkui, keltavästäräkki, niittykirvinen, punajalkaviklo, sinirinta, riekko, järripeippo, laulurastas, tilhi, hiiripöllö, rantasipi, punatulkku.

Ketään ei ollut kotona.

Polku Marastoon
Riekon pesä

Hukan
ja Hallan hyppy ojan yli


Tästä jäi menemättä, kovaa virtaava vesi alla liian pelottava.

Metsässä on vaikka kuinka paljon Luonnon muovaamia kauniita ja yksilöllisiä puita. Nopeasti koko päivä retkellä hujahti. Koirillakin uni seuraavana yönä maittoi.




tiistai 2. kesäkuuta 2015

Lapin valoisa ja viileä toukokuu

Kesän vihreys tulee hitaasti, mutta varmasti myös pohjoiseen. Valoisaa on yötä päivää. Toukokuu oli aika viileä, oli myös aurinkoisia lämpöisen oloisia päiviä.
Pihakoivussa silmut 23.5.

ja alla silmuista tulossa lehdet 10 päivän päästä.

Toukokuun 2015 kuvia:
13.5. Pallastuntureita

14.5. Halla pihalla

26.5. Saivojärvi
Toukokuu on mukavaa aikaa, vaikka nyt viileää on ollutkin, on valoisaa ja lintuja paljon. Hukkakin tuli  ja käyttäytynyt oikein hyvin, kun on hiljaista aikaa. 
Metsolle on tainnut soidintanssit jäädä päälle, edelleen tanssahtelee lähellämme. Lenkillä saattaa ykskaks lehahtaa selkämme taakse, jos yritämme mennä sitä huomaamatta. 
Molemmat koirat jo suhtautuvat rauhallisesti siihen. Halla heti haluaa palkkion metson nähdessään, Hukka haluaa nopeasti vain ohitse ja jo paikkaa lähestyessä pälyilee ympärilleen. Hukka on aika arka, säikkyy herästi kaikkea outoa ja uutta. Osa rähinäkäyttäytymistä varmaan on peittää pelkonsa. Koppeloita on kyllä nähty tässä paljon, niistä ei ole ukkometsolla ollut puutetta, mutta ehkä taistelukavereista. Kaipa metso kohta jo alkaa väsyä ja rauhoittua. Luulisi olevan raskasta päivät pitkät pöyhistellä, sitä on jatkunut helmikuun lopulta saakka.
Päätimme lähteä yön linturetkelle Karigasniemeen Norjan kautta. Koirille haimme rajan ylitykseen vaadittavat passit mennessämme Enontekiön eläinlääkäriltä. Tuli vaikeuksia Hukan passin saantiin, kun viimeisestä rokotuksesta puuttui päiväys ja allekirjoitus, oli vain voimassaolon tarrat. Nekin tiedot sitten lopulta saatiin puhelinsoitoilla. Hyvää ja ystävällistä palvelua. Koirieni rokotuksia ja hoitoja on sekä Keski-Suomesta että täältä pohjoisesta. Kattavaa yhtä tiedostoa ei eläimille vielä ole. 
Halla ja Hukka ensi kertaa ulkomailla.
Norjan puolella ei vielä ollut yhtään vihreää ja järvissä osin jäätä. Vaikka eipä paljon ollut puitakaan. Oli ihana ajella avarassa maisemassa. Karasjoelle laskeutuessa puissa jo paljon vihreitä lehtiä. Taas Suomen puolella korkeammalle noustessa lehdet vaihtuivat pikku silmuihin.
Piesjänkälle mennessä poroerotuspaikalla.

Ailigakselle emme nousseet, vaan aika käytettiin tarkkaan lintuja kiikaroidessa. Ihan mukavasti niitä nähtiinkin. Minun tämän kevään uudet havainnot täällä olivat: tylli, suokukko, suosirri, vesipääsky, punakuiri, punajalkaviklo, keräkurmitsa, kivitasku, tunturikihu.
Taidanpa alkaa ensi vuonna laittamaan vuoden linnut listaa, kun olen jo vähän oppinut tunnistamaan lajeja yksinkin.
Moottorikelkka törröttää poroerotuspaikalla lunta haikaillen.


Punakuiri
Viileää enimmäkseen, villapaitaa ja pipaa tarvittiin, sadetta, aurinkoista ja poutaa vuoroon. Teltan siaan nukuimme metsähallituksen siistissä kodassa. Seuraksemme sinne oli tulossa polkupyörällä sveitsiläinen mies oikein kiltin koiransa kanssa. Mutta eivät voineen jäädä. Hukka sai raivarin, ei siedä vieraita koiria yhtään. Hukan raivokohtaukset hankaloittavat jo kovasti sen kanssa elämistä ja liikkumista. 
Retki meni muuten hyvin, jäi vain paha mieli Hukan käytöksestä.
Ajelimme Kaamaseen ja kävimme Inarinjärven rannoilla. Inarista Pokan kautta kotiin. Pokan jälkeen tie oli aivan onnettomassa kunnossa, kun vielä satoi, niin auto oli kohta paksun kuran peitossa.