keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kotisivuilta 2007-2011 osa 3

Villapaita itsevärjätystä virolaisesta villalangasta.


Käsitöitä
Työelämän jäätyä, tuli aikaa jo osin unohduksissa olleille harrastuksille, käsitöillekin.
Ensimmäinen työ oli norjalainen villapaita. Villapaitoja ja -takkeja syntyi lisää, koirallekin pari villapaitaa. Silmukointia en ollut koskaan ennen tehnyt, joten lasten villatakkien kuudesta ruususta ensimmäiseen tuhraantui reilusti aikaa.

























maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kotisivuilta 2007-2011 osa 2


Vuodenkierto

Sanotaan, että vuodet eivät ole veljiä keskenään. Eivät todellakaan, niin erilaisia voivat olla. Kakkkos- vaiko sitten ykköskodin lähipiirissä otettuja otoksia eri vuodenaikaan parin viime vuoden ajalta.
Kuva pitäisi aina näpätä kun on tuntu, jo hetkessä maisema näyttää eriltä, niin nopeasti ilma saattaa muuttua.

Kevät keikkuen tulevi, myös on sanottu, vapun päivänä lunta, niin jo parin päästä saattaa piha olla
lumeton, tai päinvastoin.


Hiihtolomalla 27.2.2007








Kotipihalla 23.4.2007


Kotipihalla 23.4.20007

Vappu 2006
Pilkkiretki 6.5.2005

Mustikka 20.6.2007
Kullero 24.6.2007

Lohi 16.7.2006

Ruohokanukka 17.7.2006
Kotipihan runamilla 18.7.2005















































Horsma 22.7.2005

Pallasjärvi 10.8.2006












Jäkäläkeron rinteellä 25.9.2005
Sarvijärvi 29.9.2005
Poro 1.10.2006
Lounas kotipihalla 5.10.2006

Sammalvaaralla 19.12.2006

Kuu Sammalvaaralla 1.1.2007

Kotisivuilta 2007-2011 osa 1

Aikaisemmat kotisivuni poistuvat ja yritän saada niistä ainakin osan talteen.
Havahduin vasta viime hetkellä asiaan, kun viesti siitä ei tullut suomeksi, enkä siihen oikein reagoinut.

Ahomansikoita keräämässä viimeisen työpäivän kakkuun.

Työelämä jäi taakse pari vuotta sitten, nyt uusi vaihe elämässä.
Elämä koostunut monista osista. Lapsuus ja nuoruus niin kaukana takana, että tuskin muistaa mitä se oli.
Seurasi vaihe, johon kuului perhe, siihen kolme lasta. Lasten ollessa pieniä päivät ja vuodet kuluivat kuin siivillä, ainakin näin jälkikäteen ajatellen. Vaikka aikaa jäi silloin valmistaa kaikki lasten vaatteet, kerätä marjat, retkeillä luonnossa, liikkua, opiskella...
Työelämä vei vuosikymmeniksi, välillä opintovapaalla vierähti vuosi. Liikunta ja luonto vapaa-aikana pysyi, käsityöt vähän väheni.
”Lapinhulluus” iski 1980 ensi matkalla kahden vanhimman lapsen kanssa latulaisten porukassa Lappiin, Raattamaan. Myöhemmin tuli tutuksi Lappi eripuolilta, mutta ihastus Pallastuntureihin jäi.
Asuminen jakautuu nyt lähes tasan, toinen puoli Keski-Suomessa ja toinen Raattamassa mökillä.
Perhe pienentynyt minimiin. Lapset aikuisia, omissa elämissään, 
Käsitöitä alkanut taas syntyä, luonnossa liikkumiseen lisänä tullut lintujen seuranta.
Hiihtämään on päässyt päiväsaikaan muutenkin kuin viikonloppuina. Illalla töiden jälkeen valaistun ladun kieto oli liikuntaa, mutta päivän valossa päivittäin eri lenkkejä kiertäen lisänä lumisten maisemien tuoma nautinto on elämys.
Aivan uutena sisältönä elämään ennakkoon saatu syntymäpäivälahja. Monien vuosien harkinnassa ollut, mutta aina toteutumatta jäänyt, koiran hankinta. Lapin porokoira Pilvipolun Vienan Hukka tuli 20.7.2007 ja valloitti sydämen.
Ystävän kanssa, jolta Hukka oli lahja, on kesä 2007 mennyt täysin Hukkaan. Edelleen päivät enimmäkseen kuluu Hukan kanssa, sen kehitystä seuraten ja yrittäen opettaa kunnon koiraksi.        
               
                             

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kuhan uistellaan...

Koti veneestä kuvattuna

Kyllähän sitä toki muutakin tehdään kuin uistellaan. Silti tämä kesä on päätetty elää leppoisammin kesästä nauttien. Tekemistä riittäisi yllin kyllin. Ei taida remontti meidän elinaikana kuitenkaan valmistua. Aina ilmaantuu jokin uusi kohde tai homma on arvioitua suurempi.

Koirat ovat aina innoikkaita veneeseen lähtijöitä, vaikka Hukkaa vähän mahdolliset kalat veneeseen nostettaessa pelottavatkin, kovasti varoo veneeseen mennessä, ettei vaan tassut kastu, kun sitä vastoin Halla vaikka yrittää uida perään, jos ei päässyt mukaan.


Yhden aamupäivän kuha, toinen tuli iltapäivällä.

Yksi ylimääräinen rakennushomma oli ulkoterassin teko juhannukseksi. Siinäkin hommassa Hukka ja Halla tiiviisti mukana kaverina ja välillä tarkkailemassa miten työ edistyy.




Rakennushomman välillä käytiin rannassa seuraamassa Suomi-meloo tapahtuman värikästä kanoottiporukkaa.

Melojat pitivät virran toisella puolen pientä taukoa

Jokaisen päivän ohjelmaan kuuluu postilaatikolla käynti kerran tai kaksi päivässä. Samalla voi tervehtiä naapurin hevosta laitumella, joka on saanut tälle kesälle kaverin seurakseen.

Kun koirat pistivät jostain syystä innokkaan haukkumisen ennen ruokaa, vietiinkin ruokakupit pois hetkeksi, eivätkä päässeet postinhakuun. Kyllä oli hiljasta koiraa tarhassa haikeana katsomassa postinhakijan perään. Meni kyllä perille, että haukkuminen ei kannattanut.
Aina sitä eivät ymmärrä, tai sitten ei itsellä ole kärsivällisyyttä olla tiukkana.



Hevoskaverit

Kohta se on juhannus, kokkoa on rakennettu. Niin paljon vettä sadellut, että todennäköisesti kokkoja saa polttaa. Jos vain saa syttymään ja palamaan.