sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kaamos väistymässä

5.1. hiihtoretkellä

Kirkkaina pakkaspäivinä Raattaman värit ja maisema on hivelevän kaunis. Näihin maisemiin ei koskaan väsy. JOka päivä ja monta kertaa päivässä sama paikka on aivan eri näköinen.
Tämä Vuontisjärven jokisuu on lempimaisemiani. Koskikara nähtiin siinä pari päivää aiemmin.
Että varmaan senkin lempipaikka.



Tänään loppiaisena oli kipakampi pakkaspäivä, aamusella kävelylenkillä Halla nosteli tassujaan kylmästä, joten ei päässyt hiihtolenkille mukaan. 
Päivän valaistuttua taivaalle tuli kirkkaat sini-puna-kultakelta raidat. Äkkiä ulos niitä kuvaamaan ja sitten vasta hiihtämään. Kun hetkessä saattaa mennä ohi, sen olen oppinut, että jos aikailee, että kuvaako vai ei, niin hyvä hetki miettiessä on jo ohi. 
Nytkään en raidallista taivasta ennättänyt saada, kun ei sisävaatteilla paljon pihalla käpistellä.

Näin korkea penkka on tullut pihaa kolatessa.

6.1.2013




Siellä se aurinko tunturien takaa kultaista väriään taivaalle piirtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti