lauantai 9. maaliskuuta 2013

Upeat talvikelit Raattamassa

Nammala 8.3.
Seitsemän viikon jälkeen Raattaman komeissa maisemissa taas. Hanget loistavat ja aurinko paistaa, aamupakkaset maaliskuun alussa päivällä jo vähän hellittää. Hallan kanssa kahden hiihtelemässä jonkin aikaa. Halla jo täällä oli, kun Hukan ja tyttöjen kanssa tultiin keskisuomen lomaviikolle. Nyt toiset lähtivät ja me jäätiin.

Nammalan kodalla on munkit ja muut tarjoilut jo historiaa.
Nammalan uudet rakennukset jo työn alla. Vanha kämppä käytössä. Viime vuoden kotapalvelu taisi jäädä viimeiseksi.
Lunta riittää

Lunta pihassa riittää omiksi tarpeiksi. Lumen kolaamisessa jo vaikeuksia saada lumi mihinkään mahtumaan. Joka aamu on pihalla kettu käynyt kiertelemässä, usein myös jänis pompotellut. Riekkokin pyrähti yhtenä aamuna lenkille lähtiessä autokatoksesta. Oliko siellä hiekan takia?
Halla nukkuu sikeästi yön useimmiten, ei niin kuin Hukka, täällä ollessaan heti havaitsee vierailevat pihassa kävijät. Siinä sitten heräillään aina kaikki siihen meteliin. Hukka on vahtikoira toisin kuin Halla. Halla kyllä alkaa haukkua, jos Hukka haukkuu. Usein se on huvittavan näköistäkin, kun selvästi Hallaa pelottaakin, kun ei tiedä mitä tässä haukutaan, sitten porukalla aletaan ulvomaan. Yksin ollessaan Halla on aika hiljainen.

Aika taas rientää vauhdilla, hiihtolomatkin vain hujahtivat. Viikko 8 Keski-Suomessa Hukan kanssa kokonaan, sitten seuraava viikko jo täällä pohjoisessa.


Lapsilla riitti lumen ja koirien kanssa töitä ja tekemistä. Pääsiäisenä sitten täällä pohjoisessa ja lunta on varmasti sillinkin vielä paljon.



Viikon 9 hiihtolomalaiset lähdössä hiihtämään. Viikolle sattuikin leppeät päivät, vasta loppuviikosta alkoi pakkanen vähän kiristyä.


Hukka tykkää enemmän olla Perttulissa ja autossa matkustaminen on sille helpompaa, joten se matkusti pariksi viikoksi sinne. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti