maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella

Mistä suunnasta se joulupukki tulee, vai tuleeko?
Juolun tunnelmaan olemme jo hyvin päässeet. Koulun joulujuhlassa ihanat koululaisten ja pienten päiväkotilaisten esitykset toivat koko yleisöjoukolle aidon joulun tunnelman.
Kauneimmat joululaulut Raattaman pienessä kirkossa aiemmin ja eilen viimeinen silaus tunnelmaan laulamalla täydessä Hetan kirkossa, tunnelmaa vielä lisäsi Tunturilaulajilta tarina tontusta, joka ei saanut unta.

Nyt poropaisti on uunissa, joulukuusi sisällä sulamassa.
Kuusi jo pirtissä odottaa huomisen aaton koristelua
No, mitä vielä puuttuu joulusta? Ei puutu meiltä ainakaan valkoinen lumi, ulkona hiihdetään ihan postikorttimaisemassa. Vielä huomenna aattonakin ennen saunaa hiihtolenkillä käydään. Eilen saatiin tähänkin latukoneella leveät ladut.
Joko lähdetään hiihtämään?

Aaton aattona puolen päivän hiihdolta

Aattona koristellaan kuusi ja kuunnellaan joulurauhan julistus, niin sitten meillä on joulu.

Tunnelmallista joulua kaikille teillekin, joilla ei valkoista joulua ole.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti