torstai 19. marraskuuta 2015

Marras

Tällä viikolla hiihtämään lähtiessäni kohtasin hirven aamun hämärässä. Katseleminen oli molemmin puolista uteliaisuutta. Kameran otin esille keskittyen pääasiassa nauttimaan hirven kohtaamisesta.
Lumiseen metsään hirvi sulautuu hyvin, eikä ääniä sen liikkumisesta juuri kuulu. Aivan upea kohtaaminen.
Poroja saa autolla ajaessa varoa, kun törmäilevät miten sattuu tiellä. Hiihtäjää tollottavat uteliaana.
 Kutunivan sulassa joutsenia on jäänyt viivyttelemään tai talvehtimaan jo useana vuonna.
Saivojoki
Marras sana tarkoittaa perinteen mukaan kuolemaan liittyviä ennusmerkkejä. Minulle marraskuu täällä pohjoisessa tarkoittaa rauhaa, hiljaisuutta. Sinisen, valkoisen, harmahtavan eri sävyjä.
Kellon ajasta ja pilvisyydestä riippuen maiseman värin sävy on erilainen. Ylimmät kuvat on otettu aamun juuri valjetessa, sinisen hämyssä. Alla Halla keskipäivän valkoisen harmahtavassa maisemassa, hetki ennen kuvaa taivaalla oli lilan vivahdetta, jonka pilvi sitten peitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti