Lokakuun päiviä

Talvi saisi tulla

Nyt on satanut silkkaa vettä pari kolme päivää, jääkohmeinen ja osin valkoinen maa taas tumma ja märkä.
Sateisella ja märällä ilmalla mukava katsella edellisviikon ihanien pakkaspäivien kuvia. Saivojärven vene käännettiin talvea odottamaan. Aamupäivän aurinko kauniisti punerti tunturille. Pallasjärvellä kaveri kävi vielä uistelemassa, komeasta punalihaisesta saadaan nauttia useampi ateria.

Komea lohi Pallasjärvestä.

Maa oli mukavasti jäässä, oli helppo kulkea soiden yli. Tuulinen sää ei haitannut. Evästelyyn löytyy aina suojainen paikka.

Suolla

Taustalla Pyhäkuru

Hukka ei suostunut ottamaan askeltakaan rantajäälle, eikä tykännyt toistenkaan siellä kävelystä.

Taidetta metsässä.

Sarvijärvellä rannat jäässä.

Hukka vihaisena jäälle aikoville.

Hukka ei mene koskaan heikoille jäille. Mitään kokemusta sillä ei ole jäiden pettämisestä, että se on varmaan vain koiran oikeaa viisautta.

Raattamassa jälleen

Halla sai innokkaan kaverin naapurista.

Piti tulla Hukan kanssa Raattamaan, mutta ajelinkin Hallan kanssa.
Hukalle tuli eläinsairaalareissu hammasten hoitoon. Vähän toivuttuaan hoidosta tulee meidän luo. Hukalla oli hammaskiveä, vaiva jo niin paha, että hampaitakin piti poistaa. Olen tuskaillut, että olemmeko ruokkineet koiria väärin. Hukalla on kyllä hampaita yritetty pestäkin (mutta kyllä harvoin), aika työlääksi se on osoittautunut. Eläinlääkäri, kuten myös eläinsairaalassa vakuuttivat, että ruokinnalla ei ole ollut merkitystä, joillain koirilla, kuten ihmisilläkin, on vain sellainen ominaisuus, että hammaskiveä tulee herkemmin. Nyt olen netistä tutkinut ja lukenut hammaskivestä ja puhdistuksista. Siihen liittyvistä nukutuksista sieltä löytyy kyllä aika kauhujuttuja.
Eikö tosiaan ole muuta kuin pestä koirien hampaat päivittäin hammaskiven estoon? Ja sitten käydä kerran vuodessa lääkärissä poistattamassa hammaskivi? Kaikkia mainostettuja hampaiden puruleluja ja syötäviä tikkuja ja mitä niitä onkaan, on kokeiltu, mutta ihan hyödyttömiksi todettu. Niistä hyötyvät vain vempainten myyjät ja valmistajat. Jos ainoa on pesu, niin siihen pitäisi kehitellä koirille mieluisa sähköhammasharja, jonka tökkää seinään pyörimään, jonne koira menee mielellään suu auki niin, että harja putsaa jokaikisen hampaan. Sen ostaisin heti, jos koirat siitä vielä tykkäisi!
Jotenkin vain tuntuu oudolta, että pitäisi pestä koirien hampaat. Oliko koirilla ja kissoilla ennen hammasvaivoja? Vai kuolivatko aikaisemmin sitä kautta tuleviin vaivoihinsa ennen aikojaan?

Nyt yritän opettaa ja totuttaa Hallaa hampaiden pesuun. Kun silläkin näyttäisi parissa hampaassa olevan jo tummuutta. Vaikeampaa kuin Hukan kanssa. Olen myös alkanut antaa enemmän lihaisia poronluita. Mutta onko siitäkään mitään apua ja onko se edes hyväksi? Kun kovasti varoitellaan luidenkin antamisesta. Vaikea tietää, mikä on sitten oikein ja oikea määrä.

Nyt täällä Raattamassa kuitenkin Hukan tuloa odotellaan. Kuten myös talven tuloa. Pikku pakkasia jo on, muutamana aamuna jo kymmenenkin astetta, lunta hippusen, että valkoista on siellä täällä.
Koirakaverin puutteen Hallalle on korvannut naapurista iloinen ja innokas lapsikaveri.

Hallan niin tekee mieli pusutella.

Postilaatikolle reipasta vauhtia.

Vielä ruskaa

Mihin katosi Hallan takaa tunturit? Sumupilveen.

Mielessä syyskuun päiviä Raattamassa. Soilla, tuntureilla, järvillä aina mieli lepää.

Tässä suon ja Hallan takana samat tunturit kuin yläkuvan Saivojärven rannalla. Nyt näkyvissä.

Ihana Lommol utuisen aurinkoisena syyspäivänä kulkea!

Kaunista ja värikästä on syyskuu Perttulissakin. Omenapuut ja nurmi vihreänä, Vaahtera keltaoranssina, koivuista jo paljon lehdet putoilleet, pelto kynnetty. Perunan nosto jäi lokakuulle. Sitä ei paljon tullut. Ehkä siksi, että alkukesä oli kylmää, sitten tuli kuiva jakso. Kuvat syyskuun viimeiseltä päivältä:

Touhuamista pihalla riittää.

Hyvää lähiruokaa ja värikkäitä vaahteran lehtiä leikittäväksi.

Halla ja Hukka aina siellä missä jotain kiinnostavaa.

Lokakuun alussa matkustin junalla Porvooseen muutamiksi päiviksi. Hukka ja Halla jäivät kotimiehiksi Perttuliin. Kumpikaan ei ole päässyt junalla vielä matkustamaan.

Porvoossa 6.10. pihan vaahteran lehtimattoa.

Tänään 7.10. aamupäivän kuvia kävelylenkiltäni.

Puiston pääväri vielä vihreä.

Uudenpaa asutusta.

Hauskoja viherportteja.

Porvoon kuvatuimpia paikkoja.

Vanhan kaupungin katuja tulee usein kierreltyä.

Maukkaita pihalanmarjoja. Lapin ruskaa.

Keräilin pihlajanmarjoja mehua varten, kovin oli maukkaita koirienkin mielestä! Pihlajanmarjat ovatkin tänä vuonna todella hyvälaatusia.

Vielä marjat olisivat saaneet vähän kypsyä puissa, mutta pohjoiseen lähdössä ja sitten palatessa saattaisi lintuparvet tulla ja tyhjentää puut parempiin suihin, tai siis nokkiin.

Nyt pohjoisessa patikoitu tuntureilla, uisteltu, istuttu tulilla. Ihanasta luonnosta nautittu. 

Marjastusta täälläkin. Puolukat ja karpalot vielä saavat enemmän kypsyä.

Ruska ei tänä vuonna sitä kauneinta, tai paremminkin kirkkainpia värejään ole näyttänyt. Mutta kaunistatahan täällä aina on. Kalasaalis jäänyt takaisin laskettuun taimeneen.

Pallasjärvellä 

Hukka seuraa veneen menoa 

Hukka Lommoltunturilla

Saivojärvi

Ihana kelliä!

Luonnosta voi löytyä vaikka mitä aarteita.

Huh elokuun hellettä!!!

Halla nauttii laineen liplatuksesta.

Hellettähän ei pakoon pääse Raattamassakaan! Veneellä mukava soudella, pieni tuulenvire vie häiritsevät ötökätkin vähän kauemma.
Hillastaessa hikeä pukkaa ja miljoona kaveria surisee.

Kun oikein hiestä läpimärkänä ja väsymyksestä tokkurassa on  talsinut takaisin mökin terassille, mielessä käy, että järjetöntä hommaa, nyt saa riittää.
Mutta kun hillat on purkeissa, kylmässä suihkussa käynyt, jo vain on keltaisen marjan kiilto silmissä ja ei muuta kuin rämpimään vaan, viimeistään seuraavana aamuna.

Palkitsevat on kyllä evästelymaisemat.

Saa sitä kyllä hien muutenkin tällä helteellä, vaikka ei soilla kulkisikaan.
Vaikka sitten siirtämällä 500kg pellettiä sangolla aitan säiliöön.
Ovesta kun ei mahdu sellainen säkki sisään, eikä ole laitetta millä säkin siirtää, vaikka mahtuisikin. Auto sen lavalta sai vain laskettua maahan.
Olin edellisen valvotun yön jälkeen tosi väsynyt, kun säkki tuli pihaan.
Mutta kun olin pelletit tunnissa siirtänyt aittaan, virkistyin siitä saavutuksestani koko päiväksi!

Kaunis evästaukopaikka

500kg pellettiä

Pelletit säiliössä

Sitä pitää muistaa kesällä tai viimeistään syksyllä valmistautua talven tuloon, että on puita ja pellettiä tarpeeksi. Talvella lumipenkat sen verran korkeita.
Nyt on talveen varauduttu, on puita, on pellettiä, on hillaa...

Varauduttu on muuhunkin. Tunturissa lempipaikkani on Jäkäläkerolla, mistä näkyy Pallas- ja Sarvijärvi, myös oikein katsottuna kodin katon harja. Siellä kiirunan, kapustarinnan, poron mailla olen joskus Hukan ja Hallan kanssa osana luonnon kiertokulkua, tuulen huminassa, auringonsäteessä, lumihiutaleessa.

Jäkäläkerolla 30.7.14 sattui helteen keskelle sumuinen vilpoinen päivä.

Kiirunalla on hyvä suojaväri.

Huh heinäkuun hellettä

Pihan tämän kesän uusi kukka vihdoin pääsi loistamaaan

Kesäkuun kylmyydessä ja sateessa ei uudet kukat avautuneet, mutta nyt loistaa kukka kuin aurinko. Vettä kun ei sada, sitä on sitten järvestä kukille kannettava ja annettava.
Perhosbaari ei ole ollut niin suosittu kuin viime kesänä. Mutta ehkä vielä, kesäähän on jäljellä.

Ritariperhosen toukka

Nyt voi melkein sanoa, että ei kohen koskaan. Kesäkuussa piti kunnon vaatetta laittaa, että tarkeni, nyt sitten on niin kuuma, että ei tiedä missä jaksaisi olla. Vesikään ei paljon vilvoita, 25 astetta ja ehkä jo enemmänkin, en jaksa mitata.
Koirat etsii varjoisia paikkoja.

Halla sai vieraaksi piipahtaneen mäyräkoiran kaverikseen uimaan. Hukkaa ei saa uimaan, hyvä jos varpaansa kastaa.

Kokeiltiin miten mäyräkoira pelaa älypeliä. Sitä ei kiinostanut yhtään! Hukan pelihalut meni alussa, kun naurettiin sille sen yrittäessä hampaillaan väkisin nostaa nappuloita. 

Halla katseli kärsimättämänä vieressä, että minä pelaan, minä osaan. Annettiin Hallan näyttää, jospa siitä innostuisi mäyriskin. Ei mitään intoa. Hallalta kyllä intoa riittää. Tajuaa nopeasti vetää tassulla, jos kuonolla työntö ei heti tuota tulosta. Pari kolme peliä vain kerrallaan ja harvakselaan on annettu Hallan pelata.

Innokas pelaaja

Meistä ei tule peliriippuvaisia

Hukka halittavana

Perttulin punainen tupa ja kesätyttö

Soutelemassa

Sommelon lomassa piilokojussa

"taiteellinen" kuvani ahman ja suden kohtaamisesta.

Olin viime viikkolla Kuhmossa Musiikkijuhla Sommelosta nauttimassa. Yksi tapahtuman teemoista oli karhu. Teemaan liittyen oli monenlaista tapahtumaa lasten Nallekarhun Matkassa retkestä Karhuretkeen Kuikan kämpälle ja paljon muuta, karhuseminaarista karhu aiheisiin runolauluihin. Itse karhu sanasta on vaikka kuinka monta ilmaisua. Karhuseminaarissa mukanani ollut 9 vuotias poika kuunteli intensiivisesti esitelmöitsijöitä. Piti kolme kertaa hoputtaa häntä kesken esitelmien lähteä viemään pikkusiskonsa nallekarhu retken loputtua lapsiparkkiin. (Kun en tietenkään itsekään malttanut lähteä.) Aiheina oli karhunkaataja/karhunmetsästys, karhunmetsästykseen liittyvät runot ja loitsut sekä piilokojumatkailu.

Huipentumana oli mahdollisuus osallistua  Piilokojuretkelle Kuikan kämpälle.

Hyvä että edellisyönä pystyin nukkumaan, kun olin niin täpinöissäni päästessäni pitkään haaveilemalleni mahdollisuudelle nähdä karhu. Karhu on varmaan minut montakin kertaa nähnyt, vaikka toisinpäin näköhavaintoa ei ole, ainoastaan jälkiä. Vaelluksillani karhun jalan painalluksen olen nähnyt, raavittuja puita ja oletettavasti jätöksenkin.

Meitä oli 7 hengen porukka + taksikuski ja opas petoyrittäjä-luontokuvaaja Lassi Rautiainen lähdössä retkelle. Kuikan Kämpällä ensin syötiin ja kuunneltiin käyttäytymisohjeet.
Piilokojuja suoaukion reunalla oli muutamia, joista isoimpaan "luxus-kojuun" meistä meni osa, osa erillisiin pikkukojuihin.

Eläinten katselukoju sieltä paraasta päästä.

Ilma oli ollu kylmää ja sateista. Nyt ei tuntunut yhtään kylmältä, liekö sitten kaikki innosta kuumia lämmittäen kojun, että ikkunatkin välillä huurtui. Väillä tuuli toi pilviä ja jonkin sadepisaran, sitten kauniisti aurinko valaisi maisemaa ennen auringon laskua.

Heti kojulle mentyä pari merikotkaa istui kelon oksilla. Lokkeja, korppeja ja muita lintuja myös, ainakin 11 lajia, vaikka Rautiaista ei lasketa.

Merikotka

Minullahan ei ollut mitään pitkän putken kameraa. Minulle oli tärkeintä näkeminen ja aistiminen luontoon ja eläimiin. Silti sitä tietysti räpsi kuvia kädet täristen, jalustakin olisi ollut, vaan ei tietenkään mukana.

Meille sommelolaisille oli räätälöity versio, joka ei ollut koko yön kököttelyä. Joku siinä mennessä autossa silti mietti, miten sitä aika kuluu istuen 4 tuntia vain ulos tuijottaen. Hyvinhän se kului! Vaikka pikku kuorsaus kerran jostain kuului. Vaikeuksia oli vain pitää innostunut ääni kuiskauksena, kun sivuikkunan lähellä olevat vilaukselta näkivät ahman. Minäkin sen erotin ja tunnistin paljaalla silmällä. Ahma on helppo tunnistaa, jos sen on nähnyt. Luonnossakin olen kerran nähnyt, tosin kaukaa enkä silloin heti tajunnutkaan sitä ahmaksi. Yöllä kerran ajaessani Lapista ahma pomppaili kaukana edessä tien yli.

Kello alkoi uhkaavasti lähestyä poislähdön aikaa. Sitten se tuli. Ei karhu, mutta ahma palasi. Sen touhuja ja liikkeitä saimme pitkään seurata. Siinä ei sitten tiennyt, kiikaroiko, katsooko paljain silmin vai kuvaako. Kaikkia kädet innosta täristen tehtiin. Vaan ei ollut kyllästynyt vuosikymmeniä eläimiä kuvannut luontokuvaaja Lassi Rautiainenkaan ahman kuvaamiseen ja katseluun. Häneltä saimme samalla pedoista ja niiden käyttäytymisestä mielenkiintoista tietoa.

Ahman vielä ollessa paikalla, ilmestyi toisesta suunnasta susi, "Perseenpurija" nimeltään (luontokuvaajan antama nimi). Oli huikeaa seurata niiden kohtaamista, susi tarkkaili välillä ahmaa maassa pitkällään. Vaani sen näköisenä, kuin minun Halla-koirani postinhakureissulla välillä Hukkaa.

Mutta susi ei hyökännyt ahman kimppuun. Olivatko "ystäviä" tai sitten suomaasto oli liian pehmeää kovaan menoon suden jalan alla. Metsäisellä maalla ahmalla on turva, kun on puita johon kiivetä.

Kun ahma poistui, kohta perässään susi, vielä jonkin aikaa yli aikamme olimme kojuissa. Eikä pois kyllä olisi malttanut lähteäkään. Karhua emme sitten nähneet, mutta hieno oli kokemus ahmasta ja sudesta! Ahmahan on vielä paljon harvinaisempi kuin karhu.

Yölläkin vielä unessa näin suden. Polte iski, että vielä on päästävä joku kerta uudelleen ja koko yöksi tai useammaksi. Kun seuraavana päivänä kuulin, että kohta meidän lähtömme jälkeen olivat ahma ja susi palanneet sekä kaksi nallea, niin mielessäni pyöritin ajatusta heti uudesta yöstä. Se ei ehkä toteudu tänä kesänä, mutta nyt tuli aivan pakkomielle, että elämässäni vielä karhun haluan nähdä!

Eläkkeelle jäädessäni aikoinaan työkaverit kysyivät, mitä haluaisin lähtiäislahjaksi, niin sanoin haluavani nähdä karhun. Vastaus tuli, että sehän me tiedetään, mutta ei se järjesty. Sitten sain puisen karhun, jonka vein Lapin mökkini pihaan, karhu teema oli muutenkin läksiäisissänikin silloin vahvasti esillä. Elävään karhuun on ollut tyytyminen Ähtärissä ja Ranualla. Varmaan se Korkeasaaressakin on tullut nähtyä. Mutta luonnossa, se pitää vielä kokea!

Kuhmon karhuihin tällä kertää oli tyytyminen Kuhmo-talon pihalta rannassa.

Kuhmon karhut 

Sommelon musiikkitarjontaa oli paljon. Lapsille erityisen paljon tapahtumia ja vielä koko heinäkuun ajan. Aika meni nopeasti siirtyessä tapahtumasta ja konsertista toiseen. Suuri osa oli aivan ilmaisia.

Vähän ehkä haittasi sateinen sää, mutta silloin ulkotapahtumat siirtyivät Kuhmo-talon eri tiloihin.

Meijän Pajo Karjalan Tasavallasta esiintymässä torikahvilla.

Yksi Sommelon teemoista oli Euroopan syrjäkylät. Aika syrjäkylä on Kuhmo, hieno matkailu kylä. Mutta mitä se olisi ilman Kuhmo-taloa ja karhuja sekä muita petoja? Onneksi asenteet kulttuuriin sekä petoihin on muuttunut. Siis eläviin petoihin, kaunis luonto lisänä. Kyllä suosittelen lomailua Kuhmossa. Jos ei innosta kyhjöttää kojussa jossain "jumalan selän takana", löytyy Kuhmosta muutakin.

Itse ensi kertaa matkailin 70-luvulla silloin 6-vuotiaan tyttären kanssa kaksin. Luonto oli kaunista silloinkin.    
Vielä palaan, ainakin karhua katsomaan.