Kesän viimeisiä päiviä

Ritariperhosen toukka

Horsmakiitäjän toukka

Luonnon pieniä ihmetyksen aiheita ovat nämäkin toukat. Kuinka kaunis ritariperhonen toukasta vielä muodostuu, kun nyt sitä tuskin kasvien varsilta ja lehdiltä erottaa.

Päivän päästä ollaan syyskuussa, kotipiha on vielä tulvillaan kesäistä kauneutta.

Kun kiertelin pihalla ja kuvailin kukkia ja perhosia, koirat tulivat joka paikkaan perässä tutkimaan, että mitä oikein etsit. Juuri kun olin nappaamassa perhosesta kuvan, toinen jo työnsi nenänsä siihen ja perhonen lehahti kauemma. Välillä Halla asettautui linssiluteena kukkien viereen.

Mies rakenteli perhosbaarin pöytiä sinne tänne pihaan. Perhosia ilmestyikin niihin monia, neitoperhosia taisi olla yhtäaikaa ainakin kuusi. Hallaa myös kovasti kiinnosti baarin pöytä, jossa surisi myös mehiläisiä, yöllä siellä vieraili yökkösiä.

Halla yrittää pompulla ylettyä perhosten pöytään.

Neitoperhonen

Suruvaippa

Pellon pientareella aistii jo kesän olevan lopuillaan. Kuten myös illan tunteina korvillaan, sorsastajat paukuttelevat iltalennolta saaliin toivossa. En vain saata ymmärtää, kuinka pystyvät iltahämärissä, melkeinpä jo pimeässä, tunnistamaan oikeat lajit. Vai onko se niin, kuin eräs puoliksi vitsinä kertoi, että kun lintu putoo, höyhenistä tarkistetaan lintukirjan kanssa, mikäs sorsalaji tämä nyt onkaan.

Keltaista kaurapeltoa

Hallan kotimatka Raattamasta oli sujunut hienosti puolikkaalla pahoinvointilääkkeellä. Ihan aluksi oli hiukan leukoja väyskyttänyt, mutta ei vaahdonnut eikä oksentanut koko matkalla. Halla oli takapenkillä  suuren osan ajasta istunut ja katsellut penkkien välistä eteen ulos!
Kaverukset olivat usein käyneet autolla Pallasjärvellä uistelemassa ja samalla uimassa. Näin Halla pääsi usein lyhyelle automatkalle, jonka määränpäässä oli aina jotain kivaa.

Halla uimassa Pallasjärvellä (puhelinkuva).

Sadonkorjuuta

Ajelin Hukan kanssa kahden kotiin viinimarjoja keräämään. Niinpä tietysti alkoi sataa vettä jo kotimatkalla. Ja vettä tuli reippaasti vielä yöllä ja märkää oli joka puolella, että marjapensaisiin ei ollut asiaa. Vesi on vielä aivan lämmintä, ihana käydä aamu-uinnilla.
Poutaa tuli, että marjapuskiin pääsi hommiin.
Hukka on nauttinut rauhasta ja vapaana olosta. Sekä pitkistä yöunista.
Hukka pyysi pelaamaan jalkapalloa ja pitkästä aikaa innokkaana leikki kanssani. Narupallolla oli leikittävä, kun Hukalle mieluinen jalkapallo hajonnut, sen jälkeenkin hankitut kolme palloa pikku Riiviö on hajottanut. Hukka ei juuri ole leluja hajoittanut.
Hukasta oli hauskaa, kun ei kukaan pelissä hyökännyt hampaineen nilkkoihin eikä tullut pantaan roikkumaan. Mukava varmaan saada kaikki huomio jakamattomana.
Pitkiä aikoja Hukka istuu ja katselee järvelle, tulee lähettyville missä sitten olenkin tai makailee aitan terassilla. Jos olen lähdössä asioille tai jonnekin autolla, on varuillaan ja kun saa luvan tulla mukaan, niin voi sitä riemua millä hyppelee auton vierelle.

Ympäristötarkkailija Hukka

Herkkua luonnosta

Mustikoita näyttäisi vieläkin olevan metsässä, vadelmat kaveri jo keräsi ennen Lapin mökille tuloaan.
Mutta nyt on keskityttävä enemmän pihan antimien talteen ottoon. Viinimarjat ovat yllättävän hitaita kerätä. Karviaiset meneekin suoraan pensaasta ilman sen kummenpia säilömisiä, samoin herneet, jotka ovatkin nyt yllättävän hyvin kasvaneet ja ovat nyt parhaimmillaan. Viime vuonna kokeilin, että laitoin tavallista hernettä hiukan liotettuna ja pussin simeniksi tarkoitettua, enkä huomannut mitään makueroa! Ero oli vain hinnassa. Kun herneet vielä kylvin riviin ja yritin peitellä, ettei linnut sitä mukaa niitä olisi kaivaneet pois, niin sato näyttää hyvältä, varmaan sateidenkin ansiosta. Kesäkurpitsat kasvavat vauhdilla. Salaatti rehottaa hyvin. Salaattia veinkin mökille Lappiin mukanani märissä multapaakuissa, jotka laitoin heti maahan ja niinpä siellä sai sitten joka päivä tuoretta salaattia omalta pihalta, eikä ainakaan vielä porot niitä napsineet.
Kun viinimarjaprojektista pääsee, alkaa varmaan jo omenasesonki. Sieniäkin pitäisi ennättää kierrellä.
Puolukatkin alkavat punertua.

Nyt kun meitä on kaksi ihmistä ja kaksi koiraa täällä asumassa, niin voidaan tässä vuoroon ja lomittain asustella siellä ja täällä. On talonvahtia ja tekijää lähes aina paikalla.
Sellainen kahden asunnon loukku, että toisessa haikailee ja ikävöi toiseen tai toisessa olevia.


Kun mökiltä olin lähdössä, nostin aamulla kassin esille, koirat olivat vielä petillään. Seurasin koirien reaktioita, että mitä ajattelevat sen tarkoittavan. Kumpikin kyllä heti tajusi, että kassi tarkoittaa jollekin automatkaa. Hukan pää nousi virkeänä pystyyn ja koko olemus oli terävän odottava kutsua lähteä mukaan. Halla pisti korvia vähän luimuun meni nurkkaan, että ei kai minun tartte lähteä.
Ainakin lähdön hetkellä oli iloinen saadessaan jäädä. Ja hyvää on tehnyt varsinkin Hallalla olla erossa Hukasta. On aina lopulta mennyt nukkumaankin oikealle paikalle, kun alkuillan ensin oven edessä nukkuu, sitten siirtyy petille. Josta saattaa nousta leikkimään hetken joulupukilla, joka on Hallan lempilelu mökillä. Ainoa vielä ehjä joulusukasta, jossa oli monen monta lelua. Joulupukki sen sukan toi Kanadasta asti.
Halla on päässyt suolle, tunturiin ja uistelemaan.
Kaverukset siellä ovat nähneet tunturipöllön, metson, kuinka kalasääski nappaa kalan, on jänis juossut tiellä vastaan ja vaikka mitä hauskaa.
Saattaa vaikka autokyytikin pikkuhiljaa käydä siedettäväksi, kun sillä pääsee hauskoille uistelureissuille.
Veneessä Hallan kanssa ei ole vaikeuksia, kuten autossa. Mutta jos aallot oikein venettä keikuttaa, Halla kyllä siirtyy ihan lähelle jalkoihin tai melkein syliin.

Halla Pallasjärvellä, puhelinviestinä saatu kuva.

Halla löysi poronsarven tunturista.

Retki tunturiin

Nopeasti säät vaihtelee. Sateiset ja viileät päivät on tipotiessään ja saatiin ihania kesäpäiviä. Hihattomassa paidassa olen pyöräillyt Hallan kanssa kaupalle.
Kokeilin miten pyörällä meno sujuu kahden koiran kanssa. Sujuuhan se, jos ei muita kulkijoita tai yllättävää juuri tapahdu.
Pakkasin repun selkään, koirat jakajalla rinnakkain ja samaan hihnaan oikealle kädelle ja pyöräiltiin järven rantaan ensin veneelle. Koirien eleistä tajusin, että nyt jotain yllättävää on tulossa ja ennätin reagoida ajoissa. Hirvihän sieltä nousi tielle eteemme. Katseli meitä aikansa ja palasi takaisin jäljilleen.
Koirathan vimmastui kovaan haukuntaan ja varsinkin Hallassa oli tosi piteleminen, kun olisi suin päin mennyt perään. Vähän matkaa taluttelin pyörää, ennen kuin uskalsin nousta ajamaan.

Koirilla heti kova halu päästä veneeseen. Hukka on veneessä rauhallisesti, mutta Halla keikkuu sinne tänne milloin tassut ihan veneen reunalla seisten, milloin kurkottaa veteen. Ilman liiviä ei sitä uskalla veneeseen päästää ollenkaan.

Asettuminen soutumatkaan

Vesiryyppy janoon

Otin kuvaa laidalla taiteilijasta, niin jo kerkesi hyppiä toiselle puolen

Innokas pari valjakko veteli edellä reipasta vauhtia rinnakkain, kapean polun kohdalla peräkanaa, Halla aina ekana. Jakajan pituus juuri antaa myöten, että voivat peräkkäin kulkea.
Siellä täällä muutama supussa oleva hilla kypsymässä pakkasilta säästyneenä. Mustikkaa ei oikein edes erottanut, se mitä oli, oli ihan pientä ja täysin vihreää vielä.

Iloisesti vaeltamaan

muutama suppuinen hilla

Ylös tunturin rinnettä koirilla halutti mennä lujaa, mutta minä en niiden vauhdissa jaksanut. En laskenut koiria  ollenkaan vapaaksi. 

Muutaman kerran olen käynyt suolla, jossa koirat ovat saaneet vähän purkaa ylimääräistä energiaansa juoksemalla hetken vapaasi. Ja kyllä sitä on juostu rinkiä ja vuoroon ajettu toinen toistaan takaa! 

nousu käy keveästi

Kun otin repun selästä ja pidin tauon, niin Hukka ja Halla otti painiottelun ja kieriskelyä ennen kuin malttoivat hetkeksi käydä läähättäen lepäämään. Nousu niitä ei yhtään saanut läähättämään, kun vauhti oli niille liian hidas, mutta painiottelu pisti vähän läähättämään.

kieriskelyä...

...ja painia

pieni lepo, taustalla näkyy Raattman kylää

Tunturissa kuunneltiin kapustarinnan vihellystä. Eväspaikalla saatiin katsellakin kapustarinnan kipitystä läheltä. Koko evästaukomme ajan kapustarinta siinä kierteli aika lähellä. Myös kiiruna nähtiin. En tiedä mikä ero, kun kapustariintaa koirat uteliaana katseli. Mutta kiirunan perään oli kova hinku ja oli väkisin pidettävä kiinni. Ehkä se, että kiiruna lähti karkuunpäin, kun taas kapustarinta tuli kohti. Niin minä arvelin.

kapustarinta

lumilaikkuja vielä tunturissa

Tunturissa auringon lämmössä ihana evästellä ja ihastella maisemia. Koirat, ainakin nämä porokoirat, nauttivat avarasta maisemasta mistä näkyy kauas. Molemmilla koirilla on viehtymys nousta aina jonnekin mäelle tai kivelle katselemaan.

Tulomatkalla veneessä Hukka otti heti pienet levot, Halla väkkäränä ensin pyöriskeli sinne tänne ja vasta vähän ennen rantaan nousemista kääriytyi kerälle torkuille.
Olihan vielä pyörämatkallakin yllättävä äkkinäinen tilanne, kun yht´äkkiä jaloissa, siis pyörän ympärillä, oli parvi riekkoja. Varmaan emo poikastensa kanssa, kun lähti linkuttaen äännellen edellämme muutamia metrejä, kunnes syöksyi pusikkoon. Niin poikaset ei keränneet huomiota ja pääsivät turvaan. Emo kun ei arvannut, että koirat ei pääse niiden perään. Kaatumatta siitä selvittiin.
Sitä ennen kyllä kerran kaaduin, mutta se ei ollut koirien syy, vaan oma äkkinäinen ohjausvirhe.
Kotona koirat laittovat itsensä pitkin pituuttaan kyljelleen makoilemaan iltaruokaan asti.
Ruoan jälkeen vielä tavanomainen (kakka)lenkki.

Muuten se offin koirien peräpäähän sumuttelu piti lopettaa. Toisena iltana Halla alkoi ihmeellisen nieleskelyn ja lipomisen, kävi vesiastialla vähän väliä kastelemassa kuonoaan, muttei juonut. Kaivoin ensin sen suuta, kun luulin, että sillä oli jokin karvatuppo suussa, ei mitään ollut. Tuli pyytämään apua tassuaan heilutellen, minä en tiennyt mitä tehdä, kuin silitellä.
Koirat nukkuvat paljon kerällä ja yhdessä lomittain, niin nenä on lähellä omaa tai toisen perää, niin siitä hengitys ärsyyntyi.