Vuosi vaihtumassa

 Joulun aika meni napakassa pakkasessa, kireimmillään oli -33 astetta. Joulupukki toi, varmaankin Ronja-tontun tekemät sydämet kuuseen. Kuusi on jo riisuttu ja viety palasteltuna tulipaikan viereen ulos, ulkovalokoristeet vielä uuden vuoden saa olla paikallaan, vaikka tuuli niitä on asetellut mielensä mukaan.
Joulun aikana tuli syötyä kohtuudella, ja vähän ylikin. Yli meni kyllä tryffeleiden ja muiden makeisten syönti. Enää ei taida olla onneksi kuin yksi rasia jäljellä.
Pakkanen laski mieletöntä vauhtia. Ihana päästä nautinnollisesti hiihtämään! En tiedä mitään niin mukavaa liikuntaa, kuin hiihtäminen on. Ladutkin vihdoin on Raattamaan ajettu isolla koneella. Vaikka minulle kyllä tietysti riittäisi ihan vain kelkalla ajettu perinteisen latu. Itsetekemää latua on alkutalvi tullut hiihdettyä. Ihan mukavaa, vaikka kilometrimäärä jää siinä vaatimattomaksi. Loka-marraskuun hiihdoissa on oma rauha koiran kanssa. Nämä minun syrjäkylissä asuvat koirani eivät ole oikein tottuneet ihmis- ja vieraskoiravilinään. Joka vuosi saa opettaa haukkumatta olemiseen. Juuri kun oppivat, loppuu sesonki. Sama taas uuden sesongin aikaan. Vai olisiko vika opetuksessa? Jotain erilaista on eri ihmisissäkin, koska toisista ei piitata yhtään, mutta toisia aletaan haukkua jo kaukaa. Tarpeeksi en ole vielä päässyt sisälle koiran ajatusmaailmaan.

Hukan kanssa hiihdin vuoden viimeisenä päivänä. Kuva Välijoen sillan luona.

Huomenna uusi vuosi taas lähtee käyntiin. Onneksi on vapaus valita asuinpaikka. Saa elää täällä lumen maassa, kun siltä tuntuu. Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en ole vuosiin tehnyt. Nyt uusi vuosi aloitetaan täysraittiina. Minulle varmaan vähän pitempi aika, kuin nyt kovasti esillä oleva 100 päivää. Koska aloitan säännöllisemmän lääkityksen, eikä se käy alkoholin kanssa. Ikävä ehkä tulee joskus ruoan kanssa nautittavaa valkoviiniä, josta erityisesti pidän.

Hallan kanssa jään taas tänne ihaniin maisemiin. Tarkoitus oli kyllä, että Hukka olisi jäänyt. Mutta sen niin kova vahtiminen käy öisin hermoille. Kun "hyppii seinille" kettujen jatkuvista yövierailuista pihalla.

Katsotaan, mihin kursseille pääsen osallistumaan kevätlukukaudella. Hopeatöitä on keskenkin.
Viime syyskauden lapintöiden käsityöni, ei täydellisiä, mutta virheistä viis:

Olkalaukku lapinanuhakoristein.

Ronjan sisätossut.

Poronnahkapussukoita.

Koiran panta.

Vanhan mallin lapinlakki.

Hukka ja Halla toivottavat kaikille ystäville HYvää Uutta Vuotta 2015!

Joulu, tykkylunta

Halla ja Hukka jouluaaton -28 asteen pakkasesta huolimatta ulkona pihalla ja pikku lenkeillä. 

Jouluruokia valmistellessa Halla parkkeeraasi itsensä keittiön pöydän alle, kuten yleensä aina, jos keittiössä vain vähänkin astioita kilistellään. Hukkakin oli kyllä nyt innokas pieneen keittiöön tulemaan "avuksi", varsinkin poropaistin kypsyessä. Joten oli laitettava portti esteeksi. Koirien keskenään sisälle jäädessä estettiin kaiken varalta pääsy keittiöön, että ei vaan vahingossa käpälä osu hellan nappulaan herkullisen tuoksun voimasta ja tarkistettava muiden herkkujen pysyminen koirien ulottumattomissa.
Kun tuli aattoillan lahjojen vuoro, lahjojen aukaisussa ja tutkimisessa koirat olivat innokkaina availemaan ja työntämään nenänsä jokaiseen pussiin ja pakettiin, varsinkin Halla aivan yli-innokas.

Halla omat paketit aukaissut, haluaa lisää paketteja...

Joulun viettoon kuuluu yleensä aina joulukirkko. Ennen lähtöä tarkistettiin, että mitään ei jää koirien (se on Hallan) kiusaukseksi. Hukka meni petille nukkumaan ja Halla jäi vessaan. Halla tykkää olla siellä, usein nukkuu osan yötäkin ja aina yksin ollessaan haluaa sinne ja ovi jää auki tupaan. Ehkä siitä tuli turvallinen ja mieluisa paikka ollessaan siellä portin takana juoksuajan lopulla, kun Hukka oli kimpussa vaikka Halla sille jo ärähteli. Hukka taas kokee vessassa olon rangaistukseksi.

Raattaman rukoushuone oli täpösen täysi ja joulun tunnelma korkealla.
Päätettiin kirkon menon jälkeen ajaa kierros auton akun latautumiseksi ja käydä katsomassa ovatko Kutunivan joutsenet paikalla vai jo lähteneet näin kovien pakkasten tullessa.
Käväistiin hakemassa kamera. No, samalla piti vähän siivota tupaa! Halla oli pahvilaatikkoon tungetut pakettipaperit ja nauhat levitellyt ja tutkinut. Jospa olisi vielä jäänytkin joku lahja epähuomiossa papereiden sekaan.

Joulukirkon aikana vähän on askarreltu

Pakkanen vaihteli lyhyellä välillä. Meillä oli -22, niin Kutunivaan mennessä yli puolet vähemmän asteita puolessa välin. Tykkylumisia puita riittää, osa koivuista kaareutunut latvoistaan maahan saakka ja tien yllekin. Kynttiläkuuset kestävät hienosti vain kärjestään kaareutuen.

Tykkylumista metsää

Joutsenia ei ollut, mutta koskikaroja useita

Vielä edellisviikolla noin kymmenkunta joutsenta viihtyi sulassa.

Pakkanen taas kiristyi lähelle 30 astetta. Säätiedotus lupailee pakkasten edelleen jatkuvan täällä Lapissa. Hiihtämisen sijaan ulkoilu jää koirien kanssa muutamaan pikaiseen lenkkiin. Pitää viettää vuoden loppupäivät lueskellen, syöden, kynttilöitä polttellen. Ja nukkuen.

Marraskuun valoa Raattamassa

Vuontisjärven jäällä marraskuun auringon paisteessa pakkaskelillä. Missäpä ne pilkkijät luuraa?

 Marraskuussa oli Lapissa tavallista enemmän valoa, aurinkoisia päiviä ja vähän sateita. Lunta ei kovin paljon, mutta valkoisena kuitenkin. Taivas pilvettöminä päivinä kirkkaan sininen, violetti, vaaleanpunainen, kullankeltainen... Taivaan värit aivan upeat, minun kameroillani ei vain värit tule oikein esiin.  Kaamoksen sininen hämy tulossa.

Kalojen narraajat löytyivät...

..ja ahventa nousee.

Aamupäivän valjetessa pilvisemmälläkin päivällä marraskuussa voi olla todella kaunista. Erotusaidalla porot kuin kauniissa puistossa. Porot eivät tainneet kyllä tuntea käyskentelevänsä kauniissa puistossa. Hengitys kovastikin alkoi huuruta niin poroilla kuin poronaisilla ja -miehillä homman edetessä. Eikä se poro kovin tyhmä taida ollakaan, mitä sanotaan. Yksi poro osasi livahtaa portista takaisin, toinen nousi takajaloilleen ja yritti avata salvan! Siitä olisi pitänyt ennättää napata kuva, mutten ehtinyt. Jokainen eloon jäävä poro sai eläinlääkäriltä loislääkityksen. Eläinlääkäri kertoi niin tehtävän Suomessa jo 25 vuoden ajan.

Porot ovat tosi yksilöllisen näköisiä ja värisiä.

Ihan kuin keskellä oleva poro nauraisi vielä koko touhulle.
Vierellä totinen tumma ja edessä pilkkuinen poro.

Laskin 80 eri sanaa porojen nimityksiä karvan värin mukaan Alta Vita kirjasta. Kun nimityksiä on lisäksi karvan laadun, ruumiinrakenteen, iän, sukupuolen, sarvien, luonteen, käyttötarkoituksen mukaan  ja muut nimitykset päälle, niin ompa siinä sanoja porosta!

Marraskuu vaihtui joulukuulle ja päivät lyhenee. Mutta hiihtää ennättää valoisaan aikaan ja aina voi varulta ottaa otsalampun mukaan paluumatkalle, jos hiihto venähtää. Eilen oli hetken taivaalla kullan keltaista, sitten vähän pilvistyi ja vaikea erottaa hangen muotoa ja edellispäivän lumisateen jälkeen aikaisempaa omaa jälkeään. Kun koira menee edellä, se osaa kulkea vanhan jäljen kohdalla, ei mielellään kahlaa uutta jälkeä. Jos näkyvissä on kelkan jälki, siirtyy siihen oitis. Usein säästäen koirat kulkevat kuin monet villieläimet, astuen samoille jäljilleen. 

Eilen puhkottu latumme on kyllä taas ummessa, uutta lunta satoi illalla. Myöhemmin alkoi tuulla, joka heitti tykkilumia puista, sähköt usein katkeili. Mutta sittenpä tuli mentyä ajoissa nukkumaan, eikä kuhkia myöhään koneella.

3.12. hiihtoretkellä.

Hallan keikistelyilme kameralle.

Hallan mieleinen reitti.

Montell

Halla Montellin rapulla 31.10.2014.

Lokakuun viimeisenä päivänä puolen päivän jälkeen auringon paistaessa pikku pakkaskelissä läksin nousemaan Hallan kanssa Montellille. Alhaalla auringonpaistetta, nousu oli tunturin varjoista puolta. Mietin, että ennätämmekö ylös tuvalle vielä auringon sinne paistaessa. Kilpailu aurinkoa vasten voitettiin ja ennätimme ylös ja syödä eväät rapuilla istuen auringon lämmittäessä mukavasti. Oli rauhallista ja kaunista.

Hallalle eväät maittoi viimeistä murua myöten.

Puurajan yläpuolella polku oli toisin paikoin jääratana. Niinpä alaspäin palasimme aikaisempaa reittiä, jota mielyttävämpi muutenkin kulkea, kapea polku kierteli Vuontiskeron rinnettä ennen yhtymistään leveään paanaan, auringon säteet osuivat alkumatkasta vielä polulle.

Marraskuu alkoikin sitten kunnon pakkasella, meillä aamulla -16 astetta pakkasta. Onneksi lämpöaste- ja vesisade päiviä ei ollut montaa, maa on jäässä.
Tänään pyhäinmiestenpäivänä kävelimme paljon soilla. Pakkanen ja aurinko teki soista hopeisen hohtoiset. Metsäpolulla muutaman metrin päässä riekko pysyi paikallaan, yllättäen Halla ei sitä huomannut. Olen yrittänyt opettaa, että riekot, pyyt, metsot...saisivat olla rauhassa. Joskus onnistuu, mutta jos Halla on irti, ei se pysty voittamaan kiusausta, että ajaa linnut lentoon. Halla paremmin malttaa mielensä kuin Hukka. Hukka ei hiljaa kyllä osaa olla. Mutta myös vahtii paremmin, vähän liiankin hyvin. Kyllä kaikki herättää, jos kettu vaikka pihapiiriin eksyy. Ja eksyyhän se harvase yö. Hallakin kyllä usein sen huomioi, mutta vain hiljaa sanomalla wuff, wuff ja menee takaisin nukkumaan. Kun molemmat koirat ovat täällä ja Hukka alkaa haukkua, niin totta Hallakin alkaa. Ja sitten ulvotaan yhdessä!
Riekkokanta on ainakin jonkin verran noussut, tänäänkin aamulenkillä niitä näimme neljä. Isoista linnuista riekko, pyy ja metso ovat lähes jokapäiväisiä havaintojamme.

1.11.

Suolla hyvä kulkea ja on kaunista.

Pyhäinpäivän kunniaksi kynntilä palaa nyt illalla sisällä ja ulkona lyhdyssä.
Marraskuu on täällä pohjoisessa kaunista ja rauhallista aikaa. Siitä on alkanut tulla mielikuukauteni.
Ensi yönä on luvassa 10cm lunta! Maisema sitten taas erinäköinen.

Lokakuun päiviä

Talvi saisi tulla

Nyt on satanut silkkaa vettä pari kolme päivää, jääkohmeinen ja osin valkoinen maa taas tumma ja märkä.
Sateisella ja märällä ilmalla mukava katsella edellisviikon ihanien pakkaspäivien kuvia. Saivojärven vene käännettiin talvea odottamaan. Aamupäivän aurinko kauniisti punerti tunturille. Pallasjärvellä kaveri kävi vielä uistelemassa, komeasta punalihaisesta saadaan nauttia useampi ateria.

Komea lohi Pallasjärvestä.

Maa oli mukavasti jäässä, oli helppo kulkea soiden yli. Tuulinen sää ei haitannut. Evästelyyn löytyy aina suojainen paikka.

Suolla

Taustalla Pyhäkuru

Hukka ei suostunut ottamaan askeltakaan rantajäälle, eikä tykännyt toistenkaan siellä kävelystä.

Taidetta metsässä.

Sarvijärvellä rannat jäässä.

Hukka vihaisena jäälle aikoville.

Hukka ei mene koskaan heikoille jäille. Mitään kokemusta sillä ei ole jäiden pettämisestä, että se on varmaan vain koiran oikeaa viisautta.

Raattamassa jälleen

Halla sai innokkaan kaverin naapurista.

Piti tulla Hukan kanssa Raattamaan, mutta ajelinkin Hallan kanssa.
Hukalle tuli eläinsairaalareissu hammasten hoitoon. Vähän toivuttuaan hoidosta tulee meidän luo. Hukalla oli hammaskiveä, vaiva jo niin paha, että hampaitakin piti poistaa. Olen tuskaillut, että olemmeko ruokkineet koiria väärin. Hukalla on kyllä hampaita yritetty pestäkin (mutta kyllä harvoin), aika työlääksi se on osoittautunut. Eläinlääkäri, kuten myös eläinsairaalassa vakuuttivat, että ruokinnalla ei ole ollut merkitystä, joillain koirilla, kuten ihmisilläkin, on vain sellainen ominaisuus, että hammaskiveä tulee herkemmin. Nyt olen netistä tutkinut ja lukenut hammaskivestä ja puhdistuksista. Siihen liittyvistä nukutuksista sieltä löytyy kyllä aika kauhujuttuja.
Eikö tosiaan ole muuta kuin pestä koirien hampaat päivittäin hammaskiven estoon? Ja sitten käydä kerran vuodessa lääkärissä poistattamassa hammaskivi? Kaikkia mainostettuja hampaiden puruleluja ja syötäviä tikkuja ja mitä niitä onkaan, on kokeiltu, mutta ihan hyödyttömiksi todettu. Niistä hyötyvät vain vempainten myyjät ja valmistajat. Jos ainoa on pesu, niin siihen pitäisi kehitellä koirille mieluisa sähköhammasharja, jonka tökkää seinään pyörimään, jonne koira menee mielellään suu auki niin, että harja putsaa jokaikisen hampaan. Sen ostaisin heti, jos koirat siitä vielä tykkäisi!
Jotenkin vain tuntuu oudolta, että pitäisi pestä koirien hampaat. Oliko koirilla ja kissoilla ennen hammasvaivoja? Vai kuolivatko aikaisemmin sitä kautta tuleviin vaivoihinsa ennen aikojaan?

Nyt yritän opettaa ja totuttaa Hallaa hampaiden pesuun. Kun silläkin näyttäisi parissa hampaassa olevan jo tummuutta. Vaikeampaa kuin Hukan kanssa. Olen myös alkanut antaa enemmän lihaisia poronluita. Mutta onko siitäkään mitään apua ja onko se edes hyväksi? Kun kovasti varoitellaan luidenkin antamisesta. Vaikea tietää, mikä on sitten oikein ja oikea määrä.

Nyt täällä Raattamassa kuitenkin Hukan tuloa odotellaan. Kuten myös talven tuloa. Pikku pakkasia jo on, muutamana aamuna jo kymmenenkin astetta, lunta hippusen, että valkoista on siellä täällä.
Koirakaverin puutteen Hallalle on korvannut naapurista iloinen ja innokas lapsikaveri.

Hallan niin tekee mieli pusutella.

Postilaatikolle reipasta vauhtia.

Vielä ruskaa

Mihin katosi Hallan takaa tunturit? Sumupilveen.

Mielessä syyskuun päiviä Raattamassa. Soilla, tuntureilla, järvillä aina mieli lepää.

Tässä suon ja Hallan takana samat tunturit kuin yläkuvan Saivojärven rannalla. Nyt näkyvissä.

Ihana Lommol utuisen aurinkoisena syyspäivänä kulkea!

Kaunista ja värikästä on syyskuu Perttulissakin. Omenapuut ja nurmi vihreänä, Vaahtera keltaoranssina, koivuista jo paljon lehdet putoilleet, pelto kynnetty. Perunan nosto jäi lokakuulle. Sitä ei paljon tullut. Ehkä siksi, että alkukesä oli kylmää, sitten tuli kuiva jakso. Kuvat syyskuun viimeiseltä päivältä:

Touhuamista pihalla riittää.

Hyvää lähiruokaa ja värikkäitä vaahteran lehtiä leikittäväksi.

Halla ja Hukka aina siellä missä jotain kiinnostavaa.

Lokakuun alussa matkustin junalla Porvooseen muutamiksi päiviksi. Hukka ja Halla jäivät kotimiehiksi Perttuliin. Kumpikaan ei ole päässyt junalla vielä matkustamaan.

Porvoossa 6.10. pihan vaahteran lehtimattoa.

Tänään 7.10. aamupäivän kuvia kävelylenkiltäni.

Puiston pääväri vielä vihreä.

Uudenpaa asutusta.

Hauskoja viherportteja.

Porvoon kuvatuimpia paikkoja.

Vanhan kaupungin katuja tulee usein kierreltyä.