torstai 3. huhtikuuta 2014

Ihanat valkoiset hanget

Iltalenkillä.

Talvi onneksi meillä jatkuu, öisin pakkasia ja lunta riittää.
Lähellä jängällä käydään usein iltalenkillä, aurinko paistaa komeasti tuntureiden takaa kirkkaina päivinä nyt jo pitkälle iltaan, koirat nauttivat lumen kaivelusta ja lumessa pyörimisestä. Kun hanki on vähänkin kantava, molemmilla on ihan pakkomielle kieriskellä hangella.
Hiihtokelit ovatkin nyt ehkä juuri parhaimmillaan ja päivän valoisuutta riittää. Hyvä tehdä pitkiäkin päivähiihtoja. Viime viikolla oli oikein onnistunut hiihtopäivä, kun toinen ajoi Hettaan, hiihti sieltä ja toinen hiihti hakemaan auton. Matkaa mökille Hetasta kertyy noin 48km. Aurinko paistoi, juuri ajettu latu, eikä tuuli ollut ennättänyt tuntureillakaan latua saada tukkoon. Tuuli mukavasti auttoi takaa, paitsi tietysti auton hakijalle, jolla oli aika kova vastatuuli. Väli on aivan uskomattoman upea, kuin taivaassa hiihtäisi.




Hukka piti yhden paastopäivän, maha taisi olla vähän kipeä. Ulkona istuskeli, tarkkaili hiihtäjiä ja välillä makaili hangella niin kaukana, kuin lanka salli. Yleensä on ulkona terassilla, aina aurinkoisella paikalla, jos mahdollista. Vähänkin huonommalla ilmalla haluaa sisälle, päinvastoin kuin Halla, jolle ei paljon vaikuta satoi tai paistoi. Halla myös viihtyy hyvin täällä tarhassa, jonne Hukka ei halua mennä.

Hukka.

Kuukeleita käy ruokailemassa ja koirat seuraavat niitä terassilla, samoin kaikki tiaset ovat rohkeita, ihan vieressä käyvät. Oravia oli kolme, mutta ilmeisesti näätä on ne vienyt.

Kuukkeli.

Värjäämääni lankaa oli vielä reilusti jäljellä ja kudoin taas yhden villapaidan pyöröpuikoilla lähes ilman saumoja.
Villapaita, saumat vain kainaloissa.

Ronjalle lähdössä 2-vuotis lahjaksi nukke, jolle tein muutaman vaatteen. Ronja niin tykkäsi vedellä vetoketjua, sovitteli viimeksi papan monoja vedellen vetoketjua edestakaisin. Sain tilkuista kerättyä pussin, ompelin siihen vetoketjun vedeltäväksi.
Nuken vetoketjupussi.

Halla ja Hukka poseeravat nuken kanssa.

Vielä kudoin nukelle villa-asun.
Hukka ja Halla seurasivat nuken ja hopeatöiden kuvausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti