keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Vene vesille 7.n vuoden jälkeen

papan veneessä
Veneellä seilailu tuo heti leppoisan olon ja lomatunnelman. Ensimmäinen pieni veneretki tehtiin viikko sitten. Mukavaa tunnelmaa ei latistanut, vaikka paikalle ajoi poliisivene pysäyttämään. Puhallutti ja tarkisi, että kaikki on kuin pitää. Aika tuuri, seitsemään vuoteen ei ole vene ollut vesillä ja noin sadan metrin päässä kotirannasta pieneltä kierrokselta palatessa on poliisit vastassa. Liivit kaikilla päällä, sammutin ja rekisteriote kunnossa. Poliiseilla taitaa olla mukava homma kesäisin veneellä partiointi.
Poliisit työssään
Ostin uuden, mutta pienen kameran, jota helppo kulettaa mukana. Ohjepumaskaa ei paperisena enää ole. Netistä otat ohjeet. Jos ja kun ohjetta tarvitsee, sitä on avattava tietokone ja sieltä katsottava. Koekuvasin tietysti koiria, lasta ja pihaa. Lapsi ensin innolla poseerasi, muta pian kyllästyi.
 Kuvissa pihan maisemat näyttää ihan kauniilta!


Maalla on tekemistä ja työtä vaikka kuinka. Kauniin poutapäivän sattuessa, pidettiin yksi oikea lomapäivä eilen. Lähdimme veneilemään. Hukka sai valita, lähteekö mukaan vai jääkö tarhaan. Valitsi tarhan. Hukka on viimeksi tässä veneessä ollut 7 vuotta sitten, jolloin Päijänteeltä vene tänne ajettiin. Halla lähti mukaan, Hallalle tässä veneessä tietysti matka oli ensi kokemus. Heti veneilystä nautti.
Lähtövalmistelua

Laivakoira Halla kannella

Sulussa

Hukka venematkalla v. 2008:
Laivakoira Hukka veneessä 7 vuotta sitten

Iloinen Hukka veneessä
Hukka on tullut aremmaksi vanhetessaan. Tai sitten johtuu siitä, kun vertailukohtana on hullunkin rohkea Halla. Rauhallisessa kotiympäristössä Hukka ei ole ärtyisä ja agressiivinen. Vartiointi ja suojelu sillä on voimistunut. 
Suomen kesä on ihana, kovin lyhyeltä kesä tuntuu tänä vuonna. mutta VIELÄ on KESÄÄ jöljellä.

1 kommentti:

  1. Voi Halla, ihan olet isän tyttö tuossa "hullunrohkeudessa" :D Mitäpä sitä mtiään aristelisi, se on ollut Arwon motti aina eikä nyt vanhemmitenkaan ole mitään aristeluja tullut mukaan, vaikka kuulokin on jo lähes mennyt.

    Ihanaa kesää teille kaikille!

    VastaaPoista