perjantai 7. elokuuta 2015

Hallan varvpaassa haava. Talkootyötä.

Hallan varpaassa hunajasalvaa ja side.
Halla astui johonkin terävään ja varpaan haavan paraneminen kesti viikon verran.
Viikko menikin sitten vähän vain ollessa ja varvasta parannellessa täällä Lapissa. Tarhan ovi usein auki, siellä hyllyllä Halla hyvin viihtyi kuin maisemaa ihaillen.  Sateista ja kylmää on ollut enimmäkseen, Kesän huomaa kauniista vihreästä väristä ja porojen turkin karvanlähdöstä.
Kesän vihreyttä.

Porokin tulossa kylään. 
Komea poikakoira karkasi Hallaa tervehtimään. Nappasin tarhan oven kiinni ja kaverikin antoi ottaa itsensä kiinni odottamaan kotiin hakijaa.
Porokoirat tervehtivät.
Ruohokanukka kukkii.
Kävelylenkeillä Hallan tassu paketissa, päällimmäisenä muovi. Ensin Halla hölmistyneenä istui pihassa katsoen, että ei tällä voi kävellä. Sitten välillä konkkaili kolmella jalalla ja parantumisen edistyessä jo astui kaikilla tassuilla.
Viikko oltiin Hallan kanssa kaksin. Hukka saapui Hallan kaveriksi ja minä sain saattajan kaihileikkaukseeni. Koirille tuli hoitajat yli 800km päästä!

Koirien hoitajat joutuvait sitten kaikenlaiseen puuhasteluun sadekuurojen lomassa.
Minä sitten vain päältä katselin tien penkkojen perkausta, toiset tekivät työn. 
Halla tarkisti työn jälkeä.
Talkootyötä. 
Yllättävän iso työ olikin raivata vähän pitemmältä kuin oman mökin kohdalta tien penkkojen vesoja,  aiemmin olin raivannut puutarhasaksilla. Hillan kypsyminen pari viikkoa myöhässä.
Hukka hillasuolla.
Koirat pääsivät retkeilemään välillä vuorotellen. Retket tältä kesältä vähän maltillisia, ensin Hallan varvas vaivasi, sitten tämä silmien leikkaus ja siitä toipuminen vie oman aikansa, eikä pääse tässä autolla ajamaankaan.
Halla Palkaskeron rinteellä.
Taivaalla lenteli 4 tuulihaukkaa ja piekana.
Netistä luettiin, että tässä lähellä riparin isonen oli tavannut karhun, joka sitten oli pötkinyt pakoon. Siis se karhu, ei poika. Meidän on tyytyminen kohtaamiseen ison eläimen kanssa hirveen, siitäkään ei kuvaa tullut, koirat pistivät sellaisen haukun, että hirvi vähän aikaa katsottuaan meni muutaman metrin edellä ja puikahti takaisin metsän siimekseen. Komea turkkinen kettu, kärppä ja jäniksiä on näköpiiriin osunut. Muuten on sitten enemmän lintupuolella havainnot eläinmaalilmasta.

Pikkuinen pupujussi.

Kapustarinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti