perjantai 11. maaliskuuta 2016

Paljon lunta Raattamassa ja helmipöllö!

Helmipöllö.
Syksyllä laitettiin Raattamassa pihapiiriin helmipöllölle pönttö. Nyt odotamme innolla siihen asukkaita.
Helmipöllö on harvinaistunut, että kovin nopeasti ei uskallettu pöllön ilmestyvän. Ilo oli suuri, kun eilen huomasimme helmipöllön nukkuvan pihamännyn pikkuoksalla monta tuntia kaikessa rauhassa!. Niin hyvin se sulautui puun runkoon, että sen huomasi vasta, kun tiaset varoittelivat ja pyörivät siinä lähellä. Välillä pöllö aukaisi toista silmää ja molempiakin, käänsi päätään, sitten ummisti silmänsä ja jatkoi untaan pimeän tuloon saakka. Ei välittänyt koirista, jotka pihalla välillä haukuivat, eikä pihakäytäviä lapiovasta lumimiehestä.
Illalla käytiin muutaman kerran ulkona kuuntelemassa puputtaisiko helmipöllö. Kovasti toivotaan, että puoliso löytyisi ja asunto saisi asukkaat ja perhe kasvaisi.  Puputusta ei kuulunut, mutta ihasteltavaksi taivaalle tuli aivan uskomattoman komeat revontulet. Ne loimut alkoivat tunturien takaa nousten yli mökin toiselle puolen taivasta. Kirkkaita tähtiä vilkkui ja revontulet todella loimusivat upeissa väreissä pitkään. Piti hakea lisää vaatetta päälle ja ihastella. Usein revontulia näkee täällä, ei kovin usein näin upeita ja taivaan täydeltä.
Toisin kuin Keski-Suomessa, lunta täällä Lapissa on todella paljon. Ensimmäinen kerta, kun katolta lunta pudotettiin. Aikaisemmin itsekseen on pudonnut, eikä suuria määriä ole katolle kasaantunut.
Lumen pudotusta.

Pihan polut kujia syvällä lumessa.
Mustat koirat lumesta erottuvat, tai ainakin korvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti