perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pallasjärven ympäri hiihto ja pihan linnuista

21.4.2016 Pallastunturit Punaisenhiekan suunnalta.
Monena vuona haaveilin kiertää hiihtäen Pallasjärvi ympäri. Nyt eilen oli siihen paras keli mitä toivoa saattaa. Vähän vain pilviä taivaalla ja aurinkoista, tuulta ei juuri yhtään. Aamulla pakkasta kuusi astetta.
Niinpä laiteltiin eväitä reppuihin ja koirat liinoihin vyölle ja järveä kiertämään.
Hiihtäen tuntui välimatkat lyhyemmiltä kuin veneellä uisteluvauhdilla kesällä. Näihin maisemiin ei kyllästy koskaan. Yöpakkasia taitaa olla edelleen luvassa, että vappuna ja toukokuussakikin hiihtoretkille pääsee.

Helmipöllö on jo istunut pöntössään silmät sikkarassa, pää näkyi aukosta. Kävikö siellä päivällä nukkumassa, vai joko alkaa valmistella pesintää?
Taviokuurna naaras lensi vauhdilla ikkunaan. Luultiin, että taisi vetää viimeiset henkäykset, kellahtaneena makasi terassin lattialle ja kakka lensi peräpäästä. Kävin kakan pyyhkimässä, että eivät koirat vain sitä nuole. Lintu siitä säikäti ja kierähti jaloilleen. Käteen ottaessa, että siirretään pois, pyrähti lähi puuhun voipuneena, siitä näytti piristyvän. Nokka vaurioutui. Hengissä on ollut jo toista viikkoa, mutta entisensä ei ole. Höyhenet pörröllään, että taitaa olla viluinen, jos ei saa tarpeeksi ravintoa. Jotenkin saa syötyä päätä kallistaen. On aina vähän syrjässä ja liikkuu hiljalleen hypähdellen ja kökkäilee maassa paljon paikallaan.
Ryttynokka taviokuurna
Taviokuurna naaraita on pihassa ollut yhtäaikaa yli kymmenenkin, uroksia on häipynyt johonkin, että niitä on vain muuta käynyt nyt ruokintapaikalla. Yksi uros, jolla myös höyhenet pörhöllään ja näyttää kuin nokassa silläkin jotain vikaa.
Vertailuna Ryttynokalle terve ja pirteä taviokuurna naaras.
Hidasliikkeinen taviokuurna uros
Linnut eivät välitä koirista mitään vaikka ihan vieressä ovat. Koiratkaan eivät pihan lintuja hätyytä, katselevat vain. Kunhan ei korppi ilmesty lähettyville, se kyllä saa ajovietin heti heräämään.
23.4.aamulla pihan pälvellä taviokuurna. Laskee ihan kosketusetäisyydelle, vähän on outo lintu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti