Supikoira

Supikoira

Pari päivää sitten läksimme kävelylle koirat edellä. Ei kaus kotipihasta menty, kun Hukka alkoi haukkua, johon Hallakin yhtyi. Sitten kuului huutoa. Ketään ei näkynyt. Komennettiin koirat luokse ja laitettiin kiinni. Läksin Hallan kanssa katsomaan lähempää. Huudon päästäjä ei ollut kuka, vaan mikä. Supikoira pesästään työnsi päätään ja rääkyi kuin vihainen, pelästynyt ihminen.
Hukka hermona puri risuja ja keppejä palasiksi (harvoilla hampaillaan). Ei sietänyt sitä, että Halla ja minä mentiin lähelle. Se aina omii kaikki ensin näkemänsä itselle. Vaikka ei lähelle uskalla mennä, ei halua toistenkaan menevän. Yhden kuvan ainoastaan heti sain, Halla rimpuili ja kamera heilui ja putosi välillä. Toinen supi luikki jostain takaa karkuun. Niillä oli varmaan poikaset pesässä, joita toinen suojeli. Aiemmin olen supikoiria nähnyt autolla ajaessa ja silloinkin useimmin jo henkensä menettäneenä tienposkella. Hienoa nähdä se omassa elinympäristössään. Vaikka vieraslajina se ei tervetullut naapuri olekaan. En tiedä onko sillä paljonkaan luontaisia vihollisia autoja ja ihmisiä lukuunottamatta. Ehkä ilves ja kettu. Niitä molempia täälläpäin on.
Supikoiran kohtaamista edeltävänä päivänä olin ajellut Hukan ja Hallan kanssa Raattamasta Perttuliin.

Hukka pääsi omalle mukavuusalueelleen. Ja on siitä kyllä nauttinut! Aiheeton, tai siis väärä rähinöinti on poissa. On niin kilttiä koiraa taas että. Iloinen ja reipas. Hukka on ollut aina herkkähaukkuinen.  Kyllä taitaa olla Hukalla vaiva korvien välissä. Näön heikentymistä olen ajatellut välillä. Tapojensa orja haluaa elellä rauhallista, tuttua ja turvallista koiranelämää poissa kaikesta vieraasta ja  uudesta ja oudosta. Kaupungin kaduilla kävelijäksi siitä ei enää olisi. Vaikka alussa kerrostalossa Hukan kanssa asuinkin, hyvin se sujui silloin. Ei välittänyt rapussa kulkijoista, pian oppi samassa rapussa asuvat paremmin kuin minä, postinjakajan, siivoojan. Linja-autollakin kuljettiin. Kaikkia koiria oli innokas tapaamaan, mutta vähemmän oli, joita sai tavata, kun alkoi kasvaa. Metsää oli vieressä pitkille kävelyille. Ja Lapissa oltiin pitkiä aikoja luonnossa liikkuen. Varmaan pikku pentuna olisi pitänyt tutustua paljon toisiin koiriin, eläimiin ja käydä eri paikoissa. Parissakin koirakoulussa yritin käydä, mutta ei me niissä oikein pärjätty.
Hallan kanssa aioin ottaa opikseni ja käydä kaupungilla ainakin kerran viikossa. Sekin kyllä jäi Hallan jatkuvaan oksenteluun autossa. Virheitä on tullut tehtyä ja tulee, niin se on.

Yksi Hukan mieluisimmista paikoista

Mielialastaan riippuen Hukka makailee tarhassa tai tarhan ulkopuolella ison koivun juurella, vähän miten aurinko paistaa. Mutta tarhassa olevaan mökkiin ei mene edes sateella, mökissä käy vain juomassa. Hallalla ei ole ahtaan paikan kammoa ja menee kyllä mökkiin, varsinkin sinne peränurkkaan, jos arvelee, että kohta lähdetään autolla johonkin.

Kauppa- ja asiontireissuille koirat eivät yleensä pääse mukaan. Hyvällä ilmalla jäävät ulos tarhaan, silloin ovi sinne laitetaan kiinni. Hukka tietää jo esimerkiksi siitä, mikä takki on päällä, tai jos kauppakassi otetaan käteen tai mistä lie tietääkin, että ei pääse mukaan. Menee itse tarhaan, ennen kuin sitä ennättää käskeä. Mutta jos arvaa meidän lähtevän sille mieluisaan kylään, on kyllä heti tulossa autolle. 

Molemmilla koirilla on omia mielipaikkojaan, mutta myös sellaisia, missä molemmat tykkäävät olla. Halla on usein kaivon kannella, jossa taas Hukka ei koskaan.

Aitan terassilla molemmat koirat viihtyvät, sinne Hukka menee sateella, jos ei pääse sisälle. Aitan terassilla Halla useimmin on on korikeinun alla, varsinkin jos istun tuolissa. Hukka taas ei mene minkäänlaisiin lokosiin.

Saunalle viettävän polun varrella Hukka makailee mielellään, siitä hyvä tarkkailla vesiliikennettä, näkee pihatielle ja vielä pihassa puuhastelevat. Läksin ottamaan hiljaa kuvaa Hukasta, kun makasi heinikon seassa, mutta heti korvat nousi näkyville, kun lähestyin.

Kun kuljin pihalla kamera kanssa, Hukka seurasi kiertelyäni rannassa ja omenapuiden luona, oli turhautuneen oloinen, kun sitä kuvailin. Kummastakin on vaikea saada nukkuvaa koiran kuvaa, niin että silmät ovat kiinni. Näyttävät nukkuvan ihan sikeästi ja vaikka kuinka hiljaa hipsin kuvaa ottamaan, vähintäin silmät aukeaa ennen kuin ennätän nappia painaa.

Pihalla vahtia pitää meillä huuhkajakin. Tikkoja ei ainakaan se ole estänyt naputtelemasta linnunpönttöihin varasteluaukkoja:

Omenapuissa on paljon kukkia. On niin tuulista ja kylmääkin, että miten käy pölyttäjien. Jonkin verran pörrääjiä on näkynyt.

Tuuli on ollut puuskaista, mutta kukkia on omenapuissa vielä jäljellä paljon. Tuulesta se ilo, että vie hyttyset, niitä on paljon. Niistä on taas ilo linnuille. Yhden kirjosiepon pesä on omenapuussa olevassa pöntössä, emo tiuhaan tahtiin vie poikasilleen syötävää. Sitä pystymme ikkunasta hyvin seuraamaan. Sireeni ei ole vielä kukassa, mutta pian ovat aukeamassa. Juhannuskokkoa alettu kasaamaan, juhannus jo ensi viikolla.