torstai 4. kesäkuuta 2015

Linturetki Pipposuolle

Hiiripöllö
Toukokuun viimeisenä päivänä sunnuntaina tehtiin linturetki Pipposuolle. Oli mitä mainion retkeilyilma. Sopivasti aurinkoa ja tuulta, vaihtelevasti pilvistä.
Marastoon päin mennessä polun pitkospuut oli uusittu. Pipposuon pitkospuut ja merkinnät reitiltä poistettu, koska polkua ei ole tarkoitus enää käyttää. Harjulta lintutorni poistettu. Aiemmin oli jo kota ja huussi purettu. Huusit ja jäteastiat oli myös viety pois parkkialueelta, lahoamassa oleva pöytä oli vielä jätetty.
Että oli vähän vaikeuksia suolla ja ojien ylityksessä, joissa nyt paljon vettä.

Kulku on ohjattu nykyisin Hietajärvelle, jossa onkin hienot keittokota- ja muut rakennelmat.
Pipposuolla pitkospuut kerätty
Eväät söimme pikkumetsikössä ennen Punkaharjua. Siis harju, jossa oli lintutorni, on oikeasti kartan mukaan nimeltään Punkaharju. Kävellessämme vierestä riekko pakeni pesästään, jossa 6 munaa. Ei häiritty, nopeasti vain pesästä nappasin kuvan. Ainakin 3 riekkopariskuntaa tavattiin, harjulla yksi pari kulki edessämme jonkin matkaa. Uros vielä komeassa juhlapuvussaan.
Yriteltiin kaatuneen vanhan puun päältä kävellä Pippojoen yli, että oltas oikaistu autolle. Hukka ei uskaltanut (enkä minä). Alla virtaava vesi tuntui pelottavalta.
Mutta hyvä niin, olisi kohtaaminen hiiripöllön kanssa jäänyt havaitsematta. Oli tosi hienoa sitä seurata. 
Vaan olikohan pöllöstä hienoa seurata meitä? Tuskin.

Retken lintuhavainnot: Räystäspääsky, kuukkeli, urpiainen, leppälintu, pajulintu, liro, mustaviklo, telkkä, tavi, kapustarinta, pikkukuovi, käki kukkui, keltavästäräkki, niittykirvinen, punajalkaviklo, sinirinta, riekko, järripeippo, laulurastas, tilhi, hiiripöllö, rantasipi, punatulkku.

Ketään ei ollut kotona.

Polku Marastoon
Riekon pesä

Hukan
ja Hallan hyppy ojan yli


Tästä jäi menemättä, kovaa virtaava vesi alla liian pelottava.

Metsässä on vaikka kuinka paljon Luonnon muovaamia kauniita ja yksilöllisiä puita. Nopeasti koko päivä retkellä hujahti. Koirillakin uni seuraavana yönä maittoi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti